Covid -19 -pandemian mukanaan tuomat yhteiskunnalliset vaikutukset ovat merkittäviä, ja näkyvät päivittäin yhteistyössämme paikallisten toimijoiden kanssa. Biofore Share and Care -ohjelman kautta tekemämme lahjoitukset, sponsoroinnit sekä pro bono -vapaaehtoistyö ovat edistäneet yhteistä hyvää monin eri tavoin niin kansallisesti kuin paikallisestikin. Paljon on jo tapahtunut ja arvokas työ jatkuu.
Paikallista yhteistyötä Covid-19 pandemiassa
Kasvosuojaimista on ollut kevään ja kesän mittaan pulaa, kun niiden tarve eri aloilla on moninkertaistunut. UPM:n hankintaorganisaatio yhdessä muiden asiantuntijatiimiemme kanssa ovat ovat hankkineet 500 000 kasvomaskia jaettavaksi tehdaspaikkakuntien omien lähialueiden sosiaali- ja terveysalan toimijoille, kuten sairaaloille ja vanhainkoteihin. Jokainen toimipiste valitsee tuen saajan itse.
Kasvosuojainten jakelu alkoi kesäkuun lopussa 2020. Täältä löydät lyhyitä tarinoita kevään aikana antamastamme tuesta sekä suojainten matkasta eri puolille maailmaa.
UPM Changshu antoi 15 000 kasvomaskia Changshun paikallishallinnolle, joka koordinoi jakelun. Lisäksi Wuhanissa sijaitseville 16 sairaalalle toimitettiin lähes 1500 laatikollista kopiopaperia. Sairaalat tarvitsevat huomattavan määrän tulostuspaperia mm. potilaiden ja hoitohenkilökunnan ohjeistukseen.
UPM Raflatacin tehdas Changshussa jakoi 10 000 kasvosuojainta Donzhangin terveyskeskukselle paikallista terveydenhuoltoa tukeakseen.
UPM Otepään vaneritehdas jakoi 10 000 kasvosuojainta Otepään kunnan sosiaali- ja terveyspalveluille, josta ne jaetaan eteenpäin niitä eniten tarvitseville. Vaneritehdas on iso työnantaja pienellä paikkakunnalla, jonka vuoksi tehdas haluaa myös olla mukana vahvistamassa ja tukemassa paikallisyhteisöään.
UPM on mukana yritysyhteistyöhankkeessa, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa COVID-19-testauskapasiteetti Suomessa. Näin pyrimme varmistamaan, että kaikilla suomalaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet oireperusteiseen testaukseen.
Olemme myös allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) kanssa, jonka pohjalta on selvitetty mahdollisuuksia hankkia suojamaskeja Kiinasta. UPM toimii hankkeessa yleishyödyllisessä tarkoituksessa eli olemme asettaneet hankita-ammattilaisiamme korvauksetta HVK:n käyttöön.
Kouvola
Kouvolassa UPM Kymi, UPM Energy ja UPM Plywood yhdistivät voimansa ja antoivat yhteensä 40 000 kasvosuojainta Kymsoten kotihoidon sekä Valkealassa sijaitsevan vanhusten ja vammaisten palvelukeskus Iltatähden käyttöön.
Rauma
UPM Rauma on tukenut Rauman kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoamalla 10 000 kasvosuojainta vanhus- ja terveyspalveluiden käyttöön.
Jyväskylä, Savonlinna ja Mikkeli
UPM Plywood on jakanut kasvomaskeja usealla paikkakunnalla. Jyväskylässä maskit osoitettiin Jokikartanon ja Jokihovin palvelukoteihin. Savonlinnassa maskeja annettiin vanhusten hoivatyöhön Iltakoti ry:lle ja Hopearanta ry:lle. Lisäksi Mikkelin Kotikaari ry:lle kohdistettiin 10 000 kasvosuojaimen erä. Lue lisää
Etelä-Karjala
Etelä-Karjalassa UPM Kaukaan integraatti antoi 40 000 kasvomaskia Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) kotihoidon käyttöön.
Vaasa
UPM Pietarsaari tuki Vaasan sairaanhoitopiiriä tarjoamalla 20 000 kasvosuojainta sairaanhoitopiirin käyttöön.
Valkeakoski ja Jämsä
UPM Tervasaaren ja Jokilaakson tehtaat tukivat toimialueidensa vanhus- ja vammaispalvelujen hoivatyötä tarjoamalla 10 000 kasvosuojainta Valkeakosken kaupungin vanhuspalveluiden käyttöön ja 10 000 kasvosuojainta Jämsän kaupungin vammaispalvelujen käyttöön. Lue lisää
Joensuu
Siun sote -kuntayhtymä sai yhteensä 20 000 kasvosuojainta Joensuun alueen vanhusten kotihoidon käyttöön. Maskit luovutettiin UPM Plywoodin vaneritehdas Sirkkalan ja UPM Energian vesivoimalaitos Enon toimesta.
Tampere
UPM Raflatacin Tampereen tehdas luovutti 10 000 kasvomaskia Tampereella toimivalle Tammenlehväkeskukselle. Tammenlehväsäätiön omistama Tammenlehväkeskus tuottaa ja kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja neurologisille ja ortopedisille kuntoutujille, ikäihmisille sekä muistisairaille.
Joroinen
UPM Joroisten taimitarha tuki Varkauden sosiaali- ja terveyskeskusta tarjoamalla 10 000 kasvosuojainta Joroisten kotihoidon käyttöön osana yhtiön Biofore Share and Care -ohjelmaa. Kasvosuojaimet luovutti taimitarhapäällikkö Anne Immonen kotihoidon esimies Tuija Kautolle.
Helsinki ja Lappeenranta
Tuemme suomalaisia korkeakouluja tarjoamalla 40 000 kasvosuojainta opetuskäyttöön. Kasvosuojaimet annettiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijoille, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoululle, Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnalle sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kemiantekniikan opiskelijoille. Lue lisää
Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistykset
UPM Metsä tarjosi 20 000 kasvosuojainta Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistysten käyttöön. UPM Metsä toimii lähes koko Suomessa, joten Syöpäjärjestöt valikoitui tuen saajaksi tärkeän, valtakunnallisen työn takia. Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistyksissä tavataan sairastuneita ja heidän läheisiään, annetaan psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta.
UPM Raflatacin tehdas Ranskassa jakoi yhteensä 10 000 kasvosuojainta kahdelle päiväkodille ja kahdelle vanhainkodille Pompeyn kaupungissa. Maskit annettiin työntekijöiden käyttöön, jotka huolehtivat lapsista ja vanhuksista.
Augsburgissa jaettiin yhteensä 20 000 kasvomaskia seitsemälle lähialueen organisaatiolle, jotka toimivat sosiaali- ja terveysalalla. Maskien saajat tekevät tärkeää työtä muun muassa kodittomien ja huumeriippuvaisten parissa.
UPM Plattling luovutti yhteensä 10 000 kasvosuojainta Bezirksklinukum Mainkofen -terveysklinikalle sekä radiologisia tutkimuksia tekevälle DIE RADIOLOGEN Deggendorfille.
UPM Hürth antoi 10 000 maskia paikalliselle vanhainkodille, jotta riskiryhmään kuuluvat vanhukset voisivat turvallisesti nähdä perheenjäseniään.
UPM Schongau luovutti 10 000 maskia kolmelle paikalliselle sosiaalialan toimijalle. Maskit jaettiin AWO seniorikeskukselle ja Marienheim-instituutiolle Peitingissä ja Heiliggeist Spital -säätiön vanhainkodille Schongaussa.
Rafaltacin tehdas Johor Bahrussa jakoi 20 000 kasvosuojainta paikalliselle koulutusinstituutille Pasir Gudang Education Departmentille, joka antoi kasvuojaimet eteenpäin kymmenelle paikalliselle ala- ja yläkoululle. Maskit helpottavat niin oppilaiden, vanhempien kuin koulujen henkilökunnan arkea pandemian aikana.
UPM Raflatac Puolassa tukee kansallista We Test – We Support -hanketta, joka tarjoaa terveydenhuollon henkilöstölle ilmaisia COVID-19 -testejä sekä Wroclawin alueella asuville yksityishenkilöille mahdollisuuden päästä testeihin. Näytteet otetaan tätä tarkoitusta varten perustetuilla drive-in -asemilla.
Wroclawissa Puolassa sijaitseva Business HUB lahjoitti 20 000 kasvosuojainta lapsista huolehtivalle Care and Treatment -instituutille Wierzbicessä ja Jaszkotlessa. Nämä yksityiset terveydenhuollon toimijat tarjoavat ympärivuorokautisia hoitopalveluita eriasteista älyllisistä ja motorisista vajavaisuuksista kärsiville lapsille. Aloitteen lahjoituksesta teki henkilöstö.
UPM Plywood Chudovossa jakoi paikalliselle keskussairaalalle henkilökohtaisia suojaimia, kuten esiliinoja, visiirejä, kasvomaskeja, päähineitä, kenkäsuojia ja puhdistusliinoja. Lisäksi tehdas toimitti yli 2000 suojamaskia paikallisille lastentarhoille ja kaupungin vapaaehtoistyöntekijöille, jotka auttavat vanhuksia.
UPM Raflatac tarjosi paikallisille sairaalayksiköille ja hoitokodeille henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten visiirejä, suojalaseja, esiliinoja, käsineitä, antibakteerisia pyyhkeitä ja suihkeita sekä käsienpuhdistusaineita. Jakelu hoidettiin paikallisten palveluntarjoajien suositusten ja ohjeiden pohjalta.
UPM Caledonian luovutti 10 000 kasvosuojainta Hansel-nimiselle organisaatiolle, joka tukee kehitysvammaisia aikuisia Länsi-Skotlannissa.
UPM Shotton jakoi 10 000 maskia St John’s Hospicelle, joka huolehtii elämän loppuvaiheen hoidon vaalimisesta Wirralin kaupungissa. Toiset 10 000 maskia jaettiin Flintshire-keskukselle, jota kautta maskit annetaan paikallisyhteisön hoitokoteihin.
Olemme yksi #WeTakeCareUnited -nimisen rahaston pääsponsoreista (lue lisää colectate.com.uy). Rahaston kautta on toimitettu sata hengityskonetta ja sata vuodekohtaista seurantalaitetta tehohoitoyksiköihin. Lisäksi rahaston tuella on valmistettu yli 30 000 diagnostiikkapakkausta ja 25 000 kpl puhdistusliinoja.
Rahaston on perustanut joukko yksityisiä yrityksiä, jotka tekivät hankkeen alkuvaiheessa tarveharkintapohjaisen arvioin kaikkein kriittisimmistä laitteista ja tarvikkeista epidemian edetessä. Rahaston toimintaa valvoo mukana olevien yritysten nimeämä komitea. Laitteet ja tarvikkeet lahjoitetaan Uruguayn terveysministeriölle, joka jakaa ne tarpeen mukaan julkisille sairaaloille ja terveydenhuoltoyksiköille.
UPM Blandin jakoi 10 000 maskia kahdelle paikalliselle terveysalan toimijalle. Kasvosuojuksista 6000 annettiin Grand Itascan terveyskeskukselle ja 4000 Essentian terveyskeskukselle. Aiemmin keväällä UPM Blandin lahjoitti myös muita henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten hengityslaitteita ja suojapukuja Grand Itascan terveyskeskukselle.
UPM Raflatacin Dixonin tehdas luovutti 10 000 kasvosuojainta paikallisen Lee County Health Department -terveyskeskuksen käyttöön.