UPM.FI

Biofore Share and Care

Biofore Share and Care -ohjelmamme kertoo sitoutumisestamme kestävän ja innovaatiovetoisen tulevaisuuden rakentamiseen. Tuemme meille tärkeitä asioita ja jaamme osaamistamme niiden edistämiseksi.

 

Sitoudumme yhteisöjen toimintaan sponsoroinnin, lahjoitusten ja henkilöstön vapaaehtoistyön kautta

Olemme alamme johtajia yrityksiä vastuullisuudessa. Olemalla mukana monissa yhteisöhankkeissa tuemme kestävää kehitystä ja edistämme meitä ympäröivien yhteisöjen taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Toimintamme tällä alueella liittyy kiinteästi Biofore-strategiaamme ja vastuullisuustavoitteisiimme, ja sitä koordinoidaan osana Biofore Share and Care -ohjelmaa.

Biofore Share and Care -ohjelmassa on kolme tukimuotoa: sponsorointi, lahjoitukset ja työntekijöiden vapaaehtoistyö. Tuki voi olla rahallista tukea, tuotteita, materiaaleja tai konkreettista työtä paikallisesti sovituissa hankkeissa.

Tätä tukemme tarkoittaa

Yritys- ja paikallinen sponsorointi tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista ja kumppanuutta sellaisten voittoa tavoittelemattomien ryhmien kanssa, jotka eivät pystyisi rahoittamaan toimintaansa ilman ulkopuolista taloudellista tukea. Tämä tuki on tarkoitettu lähinnä sidosryhmille meitä ympäröivissä yhteisöissä.

Lahjoituksilla tarkoitetaan kertaluontoista tai satunnaista, voittoa tavoittelematonta tukea hyväntekeväisyyteen tai muihin hyviin tarkoituksiin. Toimitusjohtajamme Jussi Pesonen hyväksyy kaikki lahjoitukset varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti.

Työntekijöiden vapaaehtoistyö on uusi tukimuoto, jonka myötä työntekijöillämme on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä työaikana. UPM:läiset voivat käyttää enintään 8 tuntia (yhden työpäivän verran) vuodessa vapaaehtoistoimintaan.

 

Biofore Share and Care - fokusalueet

Keskitymme toimintaan ja hankkeisiin, jotka liittyvät liiketoimintaamme, tukevat innovointia ja kestävää kehitystä tai edistävät paikallista elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

Lukeminen ja oppiminen
Keskitymme hankkeisiin, jotka tukevat lukutaidon ja oppimismahdollisuuksien kehittämistä alueilla, joilla toimimme.

Paikallinen sitoutuminen
Priorisoimme hankkeita, joilla edistetään paikallisyhteisöjen hyvinvointia siellä missä toimimme.

Beyond fossils -hankkeet
Luomme arvoa tarttumalla biotalouden tarjoamiin rajattomiin mahdollisuuksiin ja edistämme hankkeita ja innovaatioita, joilla luodaan vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin. 

 

 

Paikallista yhteistyötä Covid-19 pandemiassa

 

Sponsorointia, lahjoituksia ja työntekijöiden vapaaehtoistyötä koskevat säännöt

UPM:n sponsorointia, lahjoituksia ja työntekijöiden vapaaehtoistyötä koskevat säännöt ovat Biofore Share and Care -ohjelman perusta.  Lue lisää säännöistä. 

 


Näin jätät hakemuksesi

Voit lähettää hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Hakemuksen käsittelyn nopeuttamiseksi vastaathan kysymyksiin huolellisesti ja kerrot esimerkiksi oman näkemyksesi siitä, mitä saisimme vastineeksi  hankkeesi tukemisesta.

 
 

Uudelleenmetsitys elvyttää Jaguari-joen vesistön Brasiliassa