UPM.FI

UPM:n juuret ulottuvat 1870-luvulle

 

UPM-Kymmene Oyj perustettiin syksyllä 1995, kun Kymmene Oyj, Repola Oy ja Repolan tytäryhtiö Yhtyneet paperitehtaat Oyj ilmoittivat fuusiostaan. Uusi yhtiö, UPM-Kymmene, aloitti toimintansa 1. toukokuuta 1996.

 

Yhtiömme historia ulottuu kauas suomalaisen metsäteollisuuden alkulähteille. Yhtiön ensimmäinen mekaaninen sellutehdas, paperitehtaat ja sahat aloittivat toimintansa 1870-luvun alkupuolella. Selluntuotanto alkoi 1880-luvulla ja paperin jalostus alkoi 1920-luvulla. Vanerintuotanto aloitettiin seuraavalla vuosikymmenellä.

Sukupuumme juurien vanhimmat haarat löytyvät Valkeakoskelta ja Kuusankoskelta. Aktiebolag Walkiakoski perustettiin vuonna 1871, kun taas Kymmene Ab perustettiin vuonna 1872. Moni merkittävä suomalainen metsäyhtiö kuten Kymi, Yhtyneet Paperitehtaat, Kaukas, Kajaani, Schauman, Rosenlew, Raf. Haarla ja Rauma-Repola, on vuosien mittaan sulautunut nykyiseen UPM-konserniin.

 
 

Aarnikotkan tarina

 

UPM-Kymmenen sukupuu

 

UPM juurilta lehvästöön