Laajojen teknisten, kaupallisten ja strategisten arviointien jälkeen UPM suunnittelee lopettavansa Rotterdamin satamaan suunnitellun toisen biojalostamon kehittämisen ja siten keskeyttävänsä kaikki Rotterdamin CAPEX-investointiin liittyvät suunnittelutyöt ja vetäytyvänsä kaikista investoinnin sijoituspaikkaan liittyvistä sitoumuksista.
Samalla UPM hakee kasvua biopolttoaineissa edistämällä omien teknologioidensa kehittämistä. Nämä teknologiat laajentavat biopolttoaineiden raaka-ainevaihtoehtoja kilpailukykyisillä ja vastuullisilla biomassavaihtoehdoilla, ja mahdollistavat raakamäntyöljystä peräisin olevien UPM:n biopolttoaineiden hyväksymisen ja kaupallistamisen lentopolttoaineeksi.
"Uusiutuvat polttoaineet ja uusiutuvat kemikaalit ovat keskeisessä asemassa UPM:n pitkän aikavälin kasvun hiilidioksidipäästöjä vähentävissä ratkaisuissa. Lappeenrannan biopolttoainejalostamo muodostaa ytimen kasvavalle biopolttoainetoiminnallemme," sanoo UPM:n teknologiajohtaja ja UPM Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja Harald Dialer.
UPM keskittyy tämän strategian mukaisesti biopolttoaineliiketoiminnassaan kolmeen kasvualueeseen:
- Lappeenrannan biojalostamon tuotannon pullonkaulojen avaamisen arviointi, tavoitteena tuotannon lisääminen kevyellä investoinnilla sekä raakamäntyöljystä valmistettujen biopolttoaineiden vahvan suorituskyvyn hyödyntäminen.
- Raakamäntyöljypohjaisten UPM:n biopolttoaineiden hyväksyttäminen lentopolttoaineeksi. Tätä strategista suuntaa tukevat itävaltalaisen lentokonevalmistaja Diamond Aircraftin kanssa tehdyt onnistuneet SAF-kokeet, joissa käytettiin Austro Engine -moottorin käyttövoimaa, sekä edistyminen American Society for Testing and Materials (ASTM) -järjestön teknisen hyväksynnän prosessissa, jossa kokeiden tulokset ja käyttäjien arvioinnit ovat olleet jatkuvasti myönteisiä.
- Raaka-aineteknologian kehittämisen jatkaminen kilpailukykyisen ja vastuullisen biomassan lisäkäytön testaamiseksi ja mahdollistamiseksi. Tämä tukee korkealaatuisten biopolttoaineiden kustannustehokasta tuotantoa sekä maantieliikenteessä että ilmailussa.
"Näemme biomassapohjaisille polttoaineille edelleen vahvaa pitkän aikavälin markkinapotentiaalia erityisesti Euroopassa, missä sitoutuminen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen lisää edelleen tarvetta löytää kestäviä vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille kaikissa liikennemuodoissa, mutta etenkin maantie- ja lentoliikenteessä", sanoo Harald Dialer.
"Meillä on hyvin asemoitu tuotevalikoima biopolttoaineissa ja pääsy strategisesti tärkeisiin raaka-aineisiin. Tuotteemme mahdollistavat ylivertaisen kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksen ja niillä on vahva sääntelyhyväksyntä. Olemme hyvässä asemassa saavuttaaksemme skaalautuvaa kaupallista kasvua kestävien biopolttoaineiden avulla."
Lisätietoja antaa:
UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com
UPM Biopolttoaineet
UPM Biopolttoaineet valmistaa uusiutuvia ja kestävän kehityksen mukaisia tuotteita liikenteen ja petrokemianteollisuuden käyttöön. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden korvata fossiilisia raaka-aineita ja pienentää hiilijalanjälkeään. UPM:n innovatiiviset, biopohjaiset tuotteet ovat edelläkävijöitä laadussa, käytettävyydessä ja kestävässä kehityksessä. UPM Lappeenrannan biojalostamolla valmistetaan uusiutuvan dieselin lisäksi uusiutuvaa naftaa, joka on erinomainen puupohjainen raaka-aine muoveille. www.upmbiofuels.com
Seuraa UPM Biopolttoaineita: LinkedIn | YouTube | #UPMbiofuels #WeRenewTheEveryday
UPM
UPM on materiaaliratkaisujen yhtiö. Uusiutuvista kuiduista, kehittyneistä materiaaleista, hiilidioksidipäästöjä vähentävistä ratkaisuista ja painopapereista koostuva portfoliomme uudistaa tuotteita ja kokonaisia arvoketjuja. Vastuullisuustoimintamme on saanut ulkopuolista tunnustusta mm. EcoVadisilta ja Dow Jones kestävän kehityksen indekseiltä. Työllistämme noin 15 800 henkilöä maailmanlaajuisesti, ja vuotuinen liikevaihtomme on noin 10,3 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
UPM – we renew the everyday
Lue lisää: upm.com
Seuraa meitä LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | X | #UPM #materialsolutions #WeRenewTheEveryday