UPM:n sahaliiketoiminta ja Teollisuusliitto sopimukseen

Lehdistötiedote 10.12.2021 13.00 EET

UPM Timber ja Teollisuusliitto ry ovat solmineet UPM:n sahaliiketoimintaa koskevan liiketoimintakohtaisen työehtosopimuksen. Uusi sopimus on voimassa kolmen vuoden ajan 1.1.2022 alkaen.

Neuvottelut aloitettiin toukokuussa, ja sopimus valmistui hyvissä ajoin ennen nykyisen sopimuskauden päättymistä. Neuvotteluissa olivat osallisena UPM Timberin liiketoimintajohto, sahanjohtajat, kunkin sahan pääluottamushenkilö sekä Teollisuusliiton edustajat. Näin keskusteluihin saatiin monipuolista näkemystä ja pystyttiin huomioimaan aiempaa paremmin niin henkilöstön toiveet kuin UPM:n sahaliiketoiminnan erityispiirteetkin.

”Olen tyytyväinen sopimukseen, jolla voimme edistää liiketoimintamme kehittymismahdollisuuksia pitkälle tulevaan. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin tapaan, jolla sopimus syntyi. Vaikka keskustelut olivat paikoin vaikeitakin, pystyimme yhdessä löytämään ratkaisuja, ja tässä luottamushenkilöidemme rooli oli ratkaiseva. Haluankin esittää lämpimän kiitokseni heille sekä koko henkilöstöllemme kärsivällisyydestä tämän pitkän prosessin aikana. Samalla olen iloinen, että sopimus sisältää myös kertaluonteisia elementtejä, joilla voimme normaaleiden vuosi-insentiivien lisäksi kiittää henkilöstöämme hyvästä työstä tänä sahaliiketoiminnan kannalta hyvin erikoisena vuonna”, sanoo UPM Timberin liiketoimintajohtaja Antti Koulumies.

Myös luottamushenkilöt ovat tyytyväisiä osallistumisestaan neuvotteluihin.

”Tämä on ollut pitkä prosessi meille kaikille. Kesästä saakka koossa ollut neuvotteluryhmä toimi mielestäni kuitenkin erinomaisesti ja sen hyvästä ja sovittelevasta hengestä johtuen saavutimme nyt ajoissa tämän sopimuksen. Luottamushenkilöille on ollut tärkeää saada olla mukana osana neuvotteluryhmää, sillä näin olemme saaneet tuoda neuvottelupöytään suoraan kentältä toiveita, ja meitä on myös viimeisten kuukausien aikana kuultu. Nyt voimme yhteistyössä rakentaa työpaikoistamme ja ilmapiiristämme vieläkin paremman”, sanoo Kaukaan sahan pääluottamushenkilö Jarno Merisalo, joka edusti neuvotteluissa henkilöstöä yhdessä muiden sahojen pääluottamushenkilöiden kanssa.

”Kiitämme UPM Timberin neuvottelijoita neuvotteluista. Ratkaisu turvaa työntekijöiden ostovoiman vahvistumisen ja työehtosopimus määrittää jatkossakin työntekijöiden vähimmäistyöehdot”, sanoo neuvotteluihin osallistunut Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen.

Metsäteollisuus ry irtautui työehtosopimustoiminnasta vuoden 2020 lopulla ja työehdoista sopiminen siirtyi nykyisen sopimuskauden päättyessä yritystasolle. Toimialakohtaisten työehtosopimusten sijaan ehdoista neuvotellaan kunkin yrityksen ja sen henkilöstöä edustavan ammattiliiton välillä.

Lisätietoja antavat:
Antti Koulumies, Liiketoimintajohtaja, UPM Timber, puh. 045 675 1986
Jyrki Alapartanen, Puutuotesektorin johtaja, Teollisuusliitto, puh. 040 587 7563

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Timber valmistaa mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus-, huonekalu-, puusepän- ja pakkausteollisuuteen maailmanlaajuisesti. Sahojemme tuotanto pyörii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Käytämme sertifioitua raaka-ainetta pohjoismaisista metsistä sekä viimeisimpiä sahateollisuuden tekniikoita korkealaatuisen ja asiakasvaatimukset täyttävän sahatavaran tuottamiseksi. UPM Timberillä on Suomessa neljä sahaa, joiden yhteenlaskettu vuotuinen kapasiteetti on 1,4 M kuutiometriä havusahatavaraa, sekä laaja oma myyntiverkosto Euroopassa ja Aasiassa. UPM Timberin henkilöstömäärä on noin 400 ja pääkonttori sijaitsee Tampereella. www.upmtimber.fi

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuille kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 8,6 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils