UPM.FI

UPM tukee koreografi Hanna Brotheruksen Oodi metsälle -tanssiteosta Keskustakirjasto Oodin avajaisissa

Lehdistötiedotteet 28.11.2018 10.00 EET

(UPM, Helsinki, 28.11.2018 klo 10.00 EET) - Koreografi ja tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen Oodi metsälle -tanssiteos saa ensiesityksensä perjantaina Helsingin uuden keskustakirjasto Oodin kutsuvierastilaisuudessa. UPM tukee sivistyksen ja lukutaidon syntyä kuvaavaa teosta.

Täydessä mitassaan näyttävä 207 tanssijan Oodi metsälle -teos nähdään varsinaisena avajaispäivänä ensi viikon keskiviikkona 5.12. Teos etenee ulkolavalta kirjaston kolmeen kerrokseen kuvastaen luonnon ja ihmisen kiertokulkua: siementen kasvua taimiksi ja puun matkaa paperiksi, kirjoiksi ja sitä kautta lukutaidoksi ja sivistykseksi.

Hanna Brotheruksen teoksen ytimessä on metsä. Metsä on läsnä myös tanssijoiden painopaperista tehdyissä asuissa.

"Metsä inspiroi ja suo lepopaikan. Metsä on luonnon kirjasto. Siellä lentävät linnut, siellä riehuu tuuli ja solisee puro, sen eliöstö ja kasvusto on juuri niin rikasta kuin kansakin, joka toivotetaan keskustakirjastoon tervetulleeksi. Metsässä ja kirjastossa on vapaus kohdata omat ajatuksensa rauhassa sekä kunnioittaa tiedettä ja taidetta, viisautta ja kanssaihmisiä", ohjaaja, koreografi Hanna Brotherus kertoo.

"Olemme seuranneet ilolla kirjaston rakentamista lähietäisyydeltä. Metsät ovat aina inspiroineet suomalaisia, tiedettä ja taidetta, ja metsät ovat myös auttaneet Suomea vaurastumaan ja valistumaan. Lukemiseen ja oppimiseen kannustaminen on UPM:lle tärkeää ja sitä tehtävää kirjastot toteuttavat erinomaisesti", UPM:n sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela sanoo.

"UPM:läiset ovat jo etukäteen olleet kiinnostuneita kirjaston toiminnasta. Oodin kanssa on sovittu myös pitkäaikaisesta naapuriyhteistyöstä, sillä UPM:n vapaaehtoiset toimivat auttavina käsinä helsinkiläislapsille järjestettävissä työpajoissa", hän jatkaa.

Tanssiteoksessa nähdään kaikkiaan 207 esiintyjää lapsista ikäihmisiin. Ammattitanssijoiden lisäksi joukossa nähdään oppilaita Kaisaniemen ala-asteelta, Kallion lukiosta ja Sibelius-lukiosta, ikäihmisiä eri puolilta Helsinkiä sekä Reijo Aittakummun johtama Sibelius-lukion kamarikuoro.

UPM:n lisäksi myös Maaseudun Sivistysliitto tukee teosta.

Oodi metsälle
Koreografia ja ohjaus: Hanna Brotherus
Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Johannes Brotherus
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Lavastus: Jonathan Maxwell
Koreografin assistentti: Johanna Ikola
Tuotannon assistentti: Tara Nyman
Tuotanto: Hanna Brotherus Company

Lisätietoja antavat:
Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela, UPM, puh. 02041 50588
Koreografi Hanna Brotherus, puh. 0400 872 646

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 100 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM Biofore - Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.fi #UPM #biofore #beyondfossils