UPM.FI

UPM Rauman paperitehtaalla käynnistyy uusi oppisopimuskoulutus

Lehdistötiedotteet 1.10.2014 10.00 EEST

(UPM, Rauma, 1.10.2014 klo 10.00) - UPM Rauman paperitehtaalla alkaa jälleen uusi kaksivuotinen Paperiteollisuuden ammattitutkintoon tähtäävä oppisopimuskoulutus. Haku koulutukseen on parhaillaan meneillään.

”Paperitekniikan opiskelupaikat ovat vähentyneet ammattiopistoissa, joten olemme todenneet oppisopimuskoulutuksen olevan paras tapa kouluttaa tulevaisuuden työntekijöitä. Seuraava 12 oppilaan ryhmä aloittaa ensi vuoden alussa. Koulutuksen tavoitteena on vastata vuoden 2017 rekrytointitarpeeseen”, sanoo tehtaanjohtaja Kari Pasanen.

Yhteistyössä Winnovan kanssa toteutetuista Paperiteollisuuden ammattitutkintoon tähtäävistä oppisopimuskoulutuksista on Raumalla kokemusta jo muutaman vuoden ajalta.

”Koulutuksista on valmistunut tähän mennessä 25 motivoitunutta, monitaitoista, itseensä ja oppimaansa luottavaa ammattilaista. Paperikone 3:n sulkeminen keväällä 2013 muutti suunnitelmia, minkä vuoksi viimeksi valmistuneita ei ole pystytty vakinaistamaan, mutta kaikille on tarjottu määräaikaisia tehtäviä”, Pasanen kertoo.

Koulutus koostuu teoria- ja työssäoppimisjaksoista. Teoriajaksoissa panostetaan voimakkaasti turvallisuusasioihin, prosessiin, tehtaan kokonaisvaltaiseen tuntemiseen sekä kunnossapitoon. Myös talous, tuotekehitys, tehtaan infrastruktuuri ja muut tuotantolaitokseen olennaisesti kuuluvat asiat käydään koulutuksissa läpi.

Vastaavanlaisia oppisopimuskoulutuksia järjestetään myös UPM:n Kymin, Kaukaan ja Pietarsaaren tehtailla.

Oppisopimuskoulutusta myös Rauman Biovoimalla

Rauman Biovoimalla on voimalaitoskäyttäjän ammattitutkintoon tähtääviä oppisopimuskoulutuksia järjestetty jo aiemmin. Vuoteen 2012 mennessä Biovoimalla on koulutettu yhteensä seitsemän uutta voimalaitoskäyttäjää ja kaksi henkilöä on parhaillaankin ammattitutkintokoulutuksessa.

Erikoisammattitutkintokoulutus alkaa lokakuussa 2014

Rauman paperitehtaalla aloitetaan lokakuussa 2014 myös erikoisammattitutkintokoulutus. Koulutuksen tavoitteena on syväosaamisen lisääminen. Erikoisammattitutkintokoulutukseen valittu viiden henkilön ryhmä valmistuu keväällä 2016. Myös Rauman Biovoimalla yksi henkilö opiskelee kunnossapidon erikoisammattitutkintoa.

”Oppisopimuskoulutukset ovat saaneet aikaan positiivista virettä Rauman tehtaalla ja uskon, että tällä tavoin varmistamme korkean tason ammattiosaamisen myös tuleviksi vuosiksi.”

Lisätietoja antavat:
Kari Pasanen, tehtaanjohtaja, UPM Rauma, puh. 020 4143 100

Tuomas Kangasmaa, henkilöstöpäällikkö, UPM Rauma puh. 020 4143 015

UPM Media Desk
9.00-16.00 EET
Puh. 040 588 3284

media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 21 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi