UPM:n Joroisten taimitarhalle nousee uusi kasvihuone

Lehdistötiedote 2.5.2013 13.00 EEST

(UPM, Joroinen, 2.5.2013 klo 13) – UPM Joroisten taimitarhalle on valmistumassa uusi 2000 m2:n suuruinen kasvihuone, ja lisäksi taimitarhan ulkokenttää laajennetaan parhaillaan.

Vuonna 1980 perustettu Joroisten taimitarha on ainoa metsäteollisuuden omistama taimitarha Suomessa, ja se tuottaa lähes 20 miljoonaa metsäpuiden tainta vuodessa. Taimitarhalta lähtee taimia ja siemeniä sekä UPM:n omiin että yksityisten metsänomistaja-asiakkaiden metsiin. Päätuote on kuusi, minkä lisäksi tarhalla kasvatetaan myös mäntyä ja rauduskoivua.

UPM käyttää kotimaista alkuperää olevia siemeniä ja taimia. Taimien kasvatuksen lisäksi laadukkaita siemeniä tarvitaan runsaasti myös metsäkylvöön. UPM saa osan siemenistä omilta siemenviljelmiltä, ja osa ostetaan toisilta siementuottajilta. Siemeniä kerätään myös laadukkaimmista omista metsiköistä.

Taimien istutuskausi kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Joka maantieteeseen lähtee juuri sen olosuhteisiin sopivat taimet. Osa taimista istutetaan käsin, ja enenevä osa koneellisesti.

Henkilöstöä taimitarhalla on vakituisesti neljä ja tuotantokauden aikana alkukeväästä myöhäissyksyyn yli 30.

”Taimituotannossa on teollisen tuotannon elementit, mutta kuitenkin käsityön maku, koska kyse on elävän materiaalin tuottamisesta. Taimitarha on tärkeä osa kokonaisuudessa, jossa puusta, uusiutuvasta raaka-aineesta, jalostetaan korkealuokkaisia tuotteita maailmanmarkkinoille. Taimitarha jos mikä on UPM:n biofore-ajattelun ytimessä, sillä me olemme osaltamme varmistamassa onnistuneen metsänuudistamisen ja hyvälaatuisen puun kasvun suomalaismetsissä”, sanoo taimitarhapäällikkö Anne Immonen.     

Lisätietoja antaa :
Taimitarhapäällikkö Anne Immonen, UPM Metsäliiketoiminta, puh. 040-5792944.

UPM Metsä
UPM:n Pohjois-Euroopan puunhankinta vastaa puuraaka-aineen ostosta ja hankinnasta Suomesta, Venäjältä ja Baltian maista. Tehtaiden tarvitsemasta puumäärästä valtaosa hankitaan kotimaan yksityismetsistä. UPM:n metsäliiketoiminta vastaa yhtiön omien metsien hyödyntämisestä ja metsänomistajille tarjottavista monipuolisista metsäpalveluista. UPM on Suomen suurin yksityinen maanomistaja. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös korkealaatuiset UPM Bonvesta -rantatontit ja -metsätilat. www.metsämaailma.fi, www.bonvesta.fi, www.upm.fi