(UPM, Pori, 30.4.2013 klo 11) – Risutekniikka Ky Nakkilasta tuo markkinoille uuden istutuskoneen juuri ennen puunistutuskauden aloitusta. Uudessa Risutec PM100-TK200 -istutuskoneessa on uusia ominaisuuksia maanmuokkaus- ja istutusyksikössä sekä taimivarastossa. Maanmuokkaus- ja istutusyksikkö on varustettavissa mm. kääntyvällä mätästinlevyllä tai boorilannoituslaitteistolla. Taimien varastointi ja käsittely koneen taimivarastossa on toteutettu aivan uudella tavalla.
UPM Metsä on osallistunut uuden istutuskoneen kehittämiseen. Viime syksynä Risutekniikka ja UPM Metsä esittelivät yhteisyössä kehittämänsä APC-istutuskoneen, mikä nosti yleistä mielenkiintoa koneellista istuttamista kohtaan. APC- istutuskonetta on kehitetty edelleen ja uudistetun version toimintaa esitellään myöhemmin nyt alkavan istutuskauden aikana.
UPM on koneellisen istutuksen edelläkävijä jo yli 20 vuoden kokemuksella. Tänäkin kesänä UPM istuttaa noin kahdellakymmenellä istutuskoneella lähes kolme miljoonaa tainta yhtiön omiin ja yksityisten metsänomistajien metsiin.
”Koneellisen istutuksen etuja ovat hyvä ja tasainen työn laatu. Taimi istutetaan oikeaan paikkaan keskelle tuoretta mätästä. Koneella istuttaen metsänviljelytyöt saadaan usein nopeammin valmiiksi kuin tehtäessä muokkaus ja istutus erikseen. Koneellisen istutuksen työkausi on toukokuusta syyskuun loppuun. Pitkä työkausi ja tuottavuus vapauttavat työvoimaa muihin metsänhoitotöihin. Säännölliset ja laajat uudistamistulosten seurannat osoittavat, että koneella saadaan aikaan kustannustehokkaasti hyvälaatuinen nuori metsä”, kertoo metsätyöpalveluja toteuttavan UPM Silvestan toimitusjohtaja Jukka Koivumäki.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Jukka Koivumäki, UPM Silvesta, puh. 02041 64790
Toimitusjohtaja Jussi Aikala, Risutekniikka, puh. 0500 721764
UPM Metsä
UPM:n Pohjois-Euroopan puunhankinta vastaa puuraaka-aineen ostosta ja hankinnasta Suomesta, Venäjältä ja Baltian maista. Tehtaiden tarvitsemasta puumäärästä valtaosa hankitaan kotimaan yksityismetsistä. UPM:n metsäliiketoiminta vastaa yhtiön omien metsien hyödyntämisestä ja metsänomistajille tarjottavista monipuolisista metsäpalveluista. UPM on Suomen suurin yksityinen maanomistaja. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös korkealaatuiset UPM Bonvesta -rantatontit ja -metsätilat. www.metsämaailma.fi, www.bonvesta.fi, www.upm.fi
UPM Silvesta on UPM:n omistama Suomen suurin yksityinen metsätyöpalveluyritys, joka tekee vuosittain metsätyöpalveluja noin 70 000 hehtaarin alueella. UPM tekee linjanraivauksia, maisemointia, metsäluonnon ja talousmetsien hoitoa metsänomistajille, yrityksille ja yhteisöille. UPM Silvestan palveluksessa on noin 130 metsuria ja yli 200 yritystä, joista osa on franchiseyrittäjiä ja osa aliurakoitsijoita.
www.upmsilvesta.fi
Risutekniikka Ky toimittaa koneelliseen metsänhoitoon ja energiapuukorjuuseen kehitettyjä laitteita. Yritys on perustettu vuonna 2004 ja on alallaan kokenein koneelliseen metsänhoitoon keskittyvä yritys. Tuotekehityksessä Risutekniikka Ky on Suomen- ja maailmanmitassa edelläkävijä. Risutekniikka Ky valmistaa Risutec- tuotemerkillä metsänparannuslaitteita istutuksesta ensiharvennukseen asti. Risutec- tuotteet ovat kehitetettyjä metsäurakoinnissa kestämään rankkaa konetyötä. Päätuotteita ovat kevyisiin ja järeämpiin kaivin- ja metsäkoneisiin sopivat taimikonhoitolaitteet, energiapuukourat ja istutuskoneet. Muita tuotteita ovat lannoittavat mätästimet, kaksoislaikkumätästimet, metsäkoneen istutuspäät, linjanraivauslaitteet jne.
www.risutec.fi