(UPM, Helsinki, 6.2.2013 klo 10.00) - UPM:n Kajaanin entisiin tehdastiloihin neljä vuotta sitten perustettu Renforsin Rannan yritysalue on saavuttanut tavoitteensa: alueella työskentelee enemmän ihmisiä, kun tehtaan sulkemishetkellä, jolloin henkilöstömäärä oli 535. Kajaanin paperitehtaan sulkemispäätöksen jälkeen UPM kokosi työryhmän, jolla oli kaksi tavoitetta: tukea irtisanottujen uudelleen koulutusta ja työllistymistä yhtiön Työstä Työhön –ohjelman avulla sekä muuttaa alue tehtaasta vetovoimaiseksi yritysalueeksi, Renforsin Rannaksi. Rakennemuutos hoidettiin Kajaanissa monien eri toimijoiden hyvällä yhteistyöllä. ”Otimme tavoitteeksemme työllistää alueella yhtä paljon ihmisiä kuin tehtaalta irtisanottiin. Nyt neljä ja puoli vuotta myöhemmin tämä tavoite on täytetty”, iloitsee Renforsin Rannan johtaja Jarmo Torvinen. Muutaman vuoden kuluttua alue on entistä vilkkaampi. ”Olemassa olevien sopimusten perusteella alueen henkilöstömäärä nousee 2-3 vuoden kuluessa 800-900 työntekijän tasolle”, Torvinen arvioi. Kunnostettuihin tiloihin on kotiutunut jo yli 30 yritystä. Näistä 28 on alueella täysin uusia toimijoita, loput ovat toimineet alueella jo pidempään kuten Pölkyn sahan omistama Kajaaniwood (entinen UPM Kajaanin saha) sekä Kainuun Voiman voimalaitos. Alueen suurin työllistäjä on S-Ryhmän palvelukeskus, jonka palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 200 henkilöä, ja toiminnan odotetaan laajenevan. Muita suuria työllistäjiä ovat Kajaaniwood, Kainuun Voima, Empower, Sotkamon Erikoispuhdistus ja Clean and Safe Lappalainen. St1 suunnittelee etanolitehdasta Renforsin Rannan yritysalueen rakentaminen ei ole vielä lopussa; tilaa on vielä runsaasti jäljellä. UPM Kajaanin paperitehtaan laitekanta on purettu lähes sataprosenttisesti. ”Työpöydällä on useita neuvotteluasteella olevia yritysaihioita, monia jopa teollisuusmittakaavaisia laitoksia. Näistä vastikään on julkisuuteen tullut St1:n suunnitelma rakentaa Renforsin Rantaan bioetanolilaitos, joka käyttää raaka-aineenaan alueella sijaitsevan sahan sivutuotteita”, Torvinen kertoo. Renforsin Rannan valmis infrastruktuuri tukee hyvin laitoksen rakentamista. Etanolin tuotannon sivutuotteena syntyy puusta erotettua ligniiniä, joka hyödynnetään paikallisesti Kainuun Voiman laitoksella sähkön ja höyryn tuotannossa. Hankkeen ympäristölupaprosessi on meneillään. Laitoksen sijoittamisesta Kajaaniin päätetään kuluvan vuoden aikana. Lisätietoja antavat: Jarmo Torvinen, johtaja, Renforsin Ranta, Puh. 040 588 3696 Linkki Renforsin Rannan kuvapankkiin: http://www.renforsinranta.fi/media-kuvapankki UPM, Viestintä |