Verostrategia

UPM:n verotusta koskevat pääperiaatteet ja ohjeet on kuvattu verostrategiassa, joka perustuu toimintaohjeemme (Code of Conduct) asettamiin periaatteisiin ja vaatimuksiin. Verostrategian ja siihen liittyvät muutokset hyväksyy konsernin talous- ja rahoitusjohtaja (CFO).

 

UPM on sitoutunut maksamaan kulloiseenkin lainsäädäntöön perustuvat välittömät ja välilliset verot sekä muut veroluonteiset maksut sekä raportoimaan ja julkistamaan verotietonsa voimassa olevan lainsäädännön ja yhtiön omien läpinäkyvyystavoitteiden mukaisesti.

Verostrategia koskee kaikkia UPM:n työntekijöitä, jotka työskentelevät UPM:n liiketoimintojen ja erityisesti niihin liittyvien veroasioiden parissa. Verostrategia koskee myös ulkopuolisia palveluntarjoajia silloin, kun verotukseen liittyvät raportointi- tai muut tehtävät on ulkoistettu.

Verostrategiaa täydentävät UPM:n veroriskien hallintaa käsittelevät ohjeet, joissa määritellään verotukseen liittyvät tehtävät ja vastuut UPM:ssä.

Verostrategian pääperiaatteet

UPM:n veropolitiikan pääperiaatteet ovat:

  1. Verotusta koskevien lakien ja määräysten noudattaminen

  2. Veroriskien hyvä hallinta, niin taloudellisten kuin muidenkin vaikutusten osalta

  3. Verotuksen läpinäkyvyys ja verotukseen liittyvien liiketapahtumien liiketoiminnalliset perusteet

  4. Omistaja-arvon jatkuva parantaminen pyrkimällä kustannustehokkaisiin ja optimaalisiin veroprosesseihin, liiketapahtumiin ja liiketoimintarakenteisiin

Siirtohinnoittelu

UPM:n siirtohinnoittelua ohjaa OECD:n ohjeiden ja muiden vastaavien standardien mukainen markkinaehtoperiaate, mistä syystä liiketapahtumien siirtohinnoitteluperusteet tulee dokumentoida asianmukaisesti. Markkinaehtoperiaatteen noudattaminen koskee kaikkia UPM-konsernin sisäisiä transaktioita sisältäen tavaroiden ja palvelujen ostot ja myynnit, lainat tai ennakkomaksut sekä aineellisen omaisuuden ja aineettomien oikeuksien käytön

Verotuksen läpinäkyvyys

Riittävä ja säännöllinen raportointi verotuksesta tukee verotuksen läpinäkyvyyttä. UPM on sitoutunut esittämään veroviranomaisille tai vastaaville tahoille kaikki asian käsittelemisen kannalta tarvittavat tiedot oikean verokohtelun varmistamiseksi ja myös verotukseen liittyvien merkittävien jälkikäteisten erimielisyyksien ehkäisemiseksi. Ennakkopäätös tai muu vastaava ratkaisu haetaan etukäteen merkittävien liiketapahtumien verokäsittelystä sekä jos liiketapahtuman verokäsittelyyn liittyy epävarmuutta.

Liiketoimintojen ja –tapahtumien strukturointi

UPM:n verotukseen liittyvien tapahtumien tulee perustua liiketoiminnallisiin näkökohtiin. UPM:n konserniyhtiöiden sijoittautuminen alhaisen verotuksen maihin perustuu näin ollen liiketoiminnallisiin syihin, kuten esimerkiksi asiakkaiden, toimittajien, raaka-aineiden tai osaavan henkilöstön sijaintiin. UPM ei käytä verosuunnittelutarkoituksessa nk. veroparatiiseja tai vastaavia alueita, jotka Euroopan unionin neuvosto on määritellyt yhteistyöhaluttomiksi lainkäyttöalueiksi.  Verojen maksun optimoimiseksi hyödynnetään mahdollisuuksia käyttää paikallisia tai globaaleja rakenteita, kuten verokonserneja tai vastaavia järjestelyjä.