Artikkeli | 07/21/2015 08:20:00 | 1 min Lukuaika

UPM parantaa urakoitsijoiden turvallisuutta

Urakoitsijoiden turvallisuus on keskeinen osa UPM:n työturvallisuutta. Kaikkien urakoitsijoiden on tunnettava UPM:n keskeiset työturvallisuusmääräykset ja osallistuttava tehtäväkohtaiseen työturvallisuuskoulutukseen.

Osana työturvallisuusryhtiliikettä UPM päivitti urakoitsijoiden turvallisuusvaatimukset. Yleisten vaatimusten lisäksi UPM on asettanut erityisvaatimuksia yhtiön tiloissa työskenteleville urakoitsijoille ja raskaan kaluston kuljettajille.

UPM on ottanut käyttöön erillisen verkkopohjaisen turvallisuusperehdytyksen, joka täydentää UPM:n yleisiä ja tehdaskohtaisia turvallisuusperehdytyksiä. Perehdytys on suoritettava ennen työskentelyn aloittamista UPM:n tiloissa ja ennen kuljetuksia raskaalla kalustolla. Lähes 40 000 urakoitsijoiden työntekijää on suorittanut sähköisen UPM turvallisuusperehdytyksen.

Turvallisuusvaatimusten ja -koulutusten tavoitteena on varmistaa, etteivät UPM:n työntekijät ja urakoitsijat altistu riskeille työskennellessään UPM:n tiloissa. UPM on myös teettänyt yli 300 työturvallisuuden itsearviointia merkittävimmillä riskialttiita tehtäviä suorittavilla urakoitsijoilla.

UPM palkitsee urakoitsijoita hyvistä työturvallisuustuloksista, sitoutumisesta ja aloitteellisuudesta jakamalla vuosittaisia työturvallisuuspalkintoja. Tämän paikallisen työturvallisuuspalkinnon on saanut 11 urakoitsijaa Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa.

UPM tukee metsäkato­asetukseen valmistautumisessa
Artikkeli | 07/14/2025 08:05:00 | 3 min

UPM tukee metsäkato­asetukseen valmistautumisessa

Lue lisää
Nuoret, koulutus, luonnon monimuotoisuus ja ilmasto UPM:n Share and Care -ohjelman keskiössä
Artikkeli | 05/13/2025 07:35:54 | 3 min

Nuoret, koulutus, luonnon monimuotoisuus ja ilmasto UPM:n Share and Care -ohjelman keskiössä

Lue lisää
Rakentamislaki sujuvoittaa rakentamista ja torjuu ilmastonmuutosta – WISA®-vanereiden ympäristöselosteet helpottavat hiililaskentaa
Artikkeli | 02/27/2025 10:38:30 | 6 min

Rakentamislaki sujuvoittaa rakentamista ja torjuu ilmastonmuutosta – WISA®-vanereiden ympäristöselosteet helpottavat hiililaskentaa

Lue lisää