Metsätalouden toimenpiteet

Parannamme talousmetsien monimuotoisuutta monilla luonnonhoidon toimenpiteillä, kuten lisäämällä lahopuun määrää ja lehtipuiden osuutta metsissä. Näillä toimenpiteillä tavoitellaan erilaisten, luonnonmetsille ominaisten piirteiden lisäämistä talousmetsissä ja siten turvataan useiden uhanalaisten metsälajien elinolosuhteet. Monimuotoiset metsät myös kasvavat nopeammin, ovat terveempiä ja sopeutuvat paremmin muuttuvaan ilmastoon.

 
 

Seuraamme jokapäiväisten metsätaloustoimiemme vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen neljän indikaattorin avulla:

 

Mittaamme vaikutustamme:

Puulajeihin

Nykyisen tutkimustiedon valossa lehtipuiden osuuden kasvattaminen parantaa metsän kasvua ja tuottoa, lisää lajien monimuotoisuutta sekä auttaa metsiä sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon.

Tavoite: Lisätä lehtipuuston määrää metsissä

Mittari: Lehtipuiden osuus puuston kokonaismäärästä yhtiön omissa metsissä Suomessa

 

Lahopuun määrään

Noin neljäsosa Suomen metsälajeista on suoraan tai välillisesti riippuvainen lahopuusta.

Tavoite: Lisätä lahopuun määrää 10 kuutioon hehtaarilla

 

Metsien ikään ja rakenteeseen

Eri metsälajit ovat sopeutuneet eri-ikäisiin metsiin. Kiertoaika UPM:n omissa talousmetsissä on pitkä, ja vain osa metsistä uusitaan vuosittain. Metsien rakenteellista vaihtelua lisätään säästöpuilla, riistatiheiköillä ja metsien eri-ikäisellä kasvatuksella.

Tavoite: Lisätä vaihtoehtoisten uudistamismenetelmien osuutta

 

Luonnonvarakeskuksen tutkimus osoittaa uhanalaisen lajiston runsastuneen UPM:n avohakkuualoilla

 

Suomen metsälajeista yli viidennes on riippuvainen lahopuusta

 

Lehtipuiden lisääminen parantaa puuston kasvua, luonnon monimuotoisuutta ja ilmastokestävyyttä

 
 

Aiheeseen liittyvää

Uudistettu Toimittajien toimintaohje kirkastaa vaatimukset vastuullisuudelle ja kutsuu vuoropuheluun
Artikkeli | 08/28/2025 07:27:36 | 4 min

Uudistettu Toimittajien toimintaohje kirkastaa vaatimukset vastuullisuudelle ja kutsuu vuoropuheluun

Lue lisää
UPM tukee metsäkato­asetukseen valmistautumisessa
Artikkeli | 07/14/2025 08:05:00 | 3 min

UPM tukee metsäkato­asetukseen valmistautumisessa

Lue lisää
UPM:llä laatu ja turvallisuus ovat aina etusijalla
Artikkeli | 06/17/2025 08:56:58 | 3 min

UPM:llä laatu ja turvallisuus ovat aina etusijalla

Lue lisää
Monimuotoisen ja inklusiivisen organisaatiokulttuurin edistäminen UPM:llä
Artikkeli | 06/06/2025 09:13:39 | 2 min

Monimuotoisen ja inklusiivisen organisaatiokulttuurin edistäminen UPM:llä

Lue lisää