UPM.FI

Kesä asiantuntijatehtävissä

Muut asiantuntijatehtävät esimerkiksi globaaleissa funktioissamme ovat tärkeä osa liiketoimintojamme. Kesätyötehtäviä on esimerkiksi talousosastolla, HR:ssä, viestinnässä sekä IT:ssä Tampereella ja Helsingissä. Lappeenrantaan palkkaamme kesätyöntekijöitä tutkimus- ja kehitystehtäviin. Lisäksi Lahdessa, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Pietarsaaressa ja Kotkassa on tarjolla toimitusketjun, viestinnän ja logistiikan hallinnan tehtäviä.

 

 

 

Odotamme hakijoiltamme positiivista ja reipasta asennetta sekä oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa. Lähes kaikissa tehtävissä vaaditaan erinomaista englannin kielen taitoa. Muusta kielitaidosta on kansainvälisessä työympäristössä hyötyä.

Tutustu hakuohjeisiin ja aikatauluun Kesätyöt-sivulla. Samalla sivulla on myös kartta paikkakunnista, joilla UPM palkkaa kesäharjoittelijoita tuotantolaitoksiin, puunhankintaan ja metsätalouteen sekä muihin asiantuntijatehtäviin. Tuotantolaitosyksiköissä sijaitseviin hallinnon ja myynnin toimihenkilötehtäviin voit hakea tuotantolaitosten hakulomakkeella.

Alta löydät lyhyitä kuvauksia UPM:n asiantuntijatehtävistä globaaleissa funktioissa sekä esimerkkikuvauksia kesäharjoittelijoiden tehtävistä. Monet funktiot tarvitsevat useamman kuin yhden kesätyöntekijän ja tehtävänkuvat saattavat muuttua tiimin työtilanteesta riippuen. Kuvaathan siis hakiessasi osaamistasi mahdollisimman laajasti. Onnea hakuun!

Voit täyttää hakemuksen muihin asiantuntijatehtäviin joko suomen tai englannin kielellä.