Uusiutuvan dieselin käyttö raidekuljetuksissa pienentää WISA-vanerien hiilidioksidipäästöjä neljänneksen

Lehdistötiedote 19.4.2024 9.00 EEST

UPM Plywood ja VR ovat sopineet, että VR korvaa käyttämäänsä fossiilista dieseliä uusiutuvalla dieselillä saman määrän kuin dieseliä kuluu UPM Pelloksen vaneritehtaan kotimaan kuljetuksissa. Sopimus yhdessä entistä tehokkaamman toimintamallin kanssa vähentää WISA®-vanerien kotimaan kuljetusten kokonaispäästöjä 24 prosenttia.

Uuden kuljetussopimuksen lisäksi UPM Pellos on parantanut raideliikenteen toimintamalliaan nostamalla junien täyttöastetta ja tehostamalla vetokykyä, mikä tarkoittaa yhden veturin käyttöä aiemman kahden sijaan. UPM Pellos sijaitsee Ristiinassa ja kuljettaa vaneria rautateitse varastoon Kouvolaan ja satamaan Kotkaan.

”UPM Plywood pyrkii koko ajan pienentämään hiilijalanjälkeään. Toimitusketjun päästöt syntyvät pääosin raaka-aineiden hankinnassa sekä tuotekuljetuksissa. Pelloksen raideliikenteen aiempaa tehokkaampi toimintamalli ja uusiutuvan dieselin käyttöönotto ovat hyviä esimerkkejä yritysten rakentavasta yhteistyöstä, jolla päästöjä vähennetään konkreettisesti”, sanoo logistiikkapäällikkö Juha Vallittu UPM:ltä.

Suomen rataverkosta on sähköistetty vasta noin 60 prosenttia, joten sähkön rinnalle on tarpeellista löytää muita vastuullisia vaihtoehtoja. Nyt tehty sopimus on ensimmäinen VR:n rautatielogistiikkaan tekemä HVO (Hydrotreated Vegetable Oil) -sopimus, jolla asiakkaan kuljetusten päästöt saadaan lähes nollaan. 

”Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme vastuullisia ratkaisuja ja kehittää jatkuvasti uusia toimintamalleja yhdessä. Koska raideliikenteen muut vaihtoehtoiset käyttövoimat, kuten akku- ja vetyvetureiden teknologia, ovat vielä kehitysvaiheessa, käytännöllisin ratkaisu sähköistämättömille rataosuuksille on tällä hetkellä uusiutuva polttoaine”, kertoo VR Transpointin kaupallinen johtaja Joni Lehtonen.

UPM Plywood on osa UPM-konsernia, joka on sitoutunut vähentämään arvoketjujensa päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. VR on mukana puolittamassa liikennepäästöt vuoteen 2030 mennessä ja pyrkimässä kohti hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä. Kumpikin yhtiö on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Lisätietoja antavat:
Logistiikkapäällikkö Juha Vallittu, UPM, puh. 02041 56511

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Plywood tarjoaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja rakentamiseen, ajoneuvojen lattioihin, LNG-laivoihin, parkettiteollisuuteen sekä muihin teollisiin käyttökohteisiin. UPM:n vaneriliiketoiminnan liikevaihto oli 422 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja sen palveluksessa on noin 1500 henkilöä. – www.wisaplywood.fi

Seuraa UPM Plywoodia: LinkedIn | YouTube | Instagram | Facebook

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 16 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää X | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils