Muutoksia UPM:n johtajistossa

Pörssitiedote 13.3.2024 8.30 EET

UPM-Kymmene Oyj                Pörssitiedote (Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus)                13.3.2024 klo 8.30

Muutoksia UPM:n johtajistossa

UPM Raflatacista vastaava johtaja Antti Jääskeläinen siirtyy logistiikka- ja jakeluyhtiö Posti Group Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään UPM:ssä heinäkuun 2024 loppuun asti.

Antti tuli UPM:n palvelukseen 2014 ja nimitettiin UPM Raflatacista vastaavaksi johtajaksi ja johtajiston jäseneksi vuonna 2016. Viime kuukausina hän on vastannut väliaikaisesti myös UPM Communication Papers -liiketoiminta-alueesta.

”Haluan kiittää kaikkia UPM:ssä yhteistyöstä fossiilisista raaka-aineista riippumattoman tulevaisuuden luomiseksi ja UPM Raflatacin globaalin, kannattavan kasvun rakentamiseksi. UPM on hieno yhtiö, täynnä erinomaisia ammattilaisia. Olen vakuuttunut, että yhtiöllä on vahva tulevaisuus. Toivon kaikille mitä parhainta menestystä”, sanoo Antti Jääskeläinen.

”Antti on huippuammattilainen, ja haluan kiittää häntä erinomaisesta työstä, jonka hän on tehnyt nostaessaan UPM Raflatacin tulokset täysin uudelle tasolla. Hän on rakentanut liiketoimintaan kasvua ja tehokkuutta. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että Antti on ollut minulle vuosien varrella niin mentori, kollega kuin ystävä, johon olen voinut luottaa. On ollut etuoikeus saada työskennellä hänen kanssaan ja toivon hänelle erinomaista menestystä uudessa tehtävässä”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo.

UPM käynnistää UPM Raflatacin johtajarekrytoinnin välittömästi. UPM Communication Papersin liiketoimintajohtajan rekrytointi etenee hyvin, ja se saadaan päätökseen lähikuukausina.

UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 16 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää X | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils