UPM parantaa ja kunnostaa tuhansia hehtaareja elinympäristöjä

Lehdistötiedote 7.2.2024 9.05 EET

UPM on julkaissut osana Forest Action -metsävastuullisuusohjelmaansa uuden elinympäristöohjelman, jonka tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta yhtiön metsissä Suomessa. Samalla parannetaan vesitalouden luonnontilaisuutta ja hiilensidontaa.

Ohjelmaan kuuluu niin elinympäristöjä ennallistavia kuin hoitavia toimia, jotka tukevat luonnon omia prosesseja ja lisäävät monimuotoisuutta. Ennallistavilla toimenpiteillä palautetaan muutettuja elinympäristöjä takaisin kohti luonnon tilaa esimerkiksi ennallistamalla ojitettuja soita. Hoitavilla toimenpiteillä, kuten lehtipuiden suhteellisen määrän kasvattamisella, puolestaan lähennetään talousmetsien rakennepiirteitä luonnonmetsien rakennepiirteiden kanssa.

”Kunnostettaviksi elinympäristöiksi on valittu soita, metsien pienvesiä, lehtoja sekä paahde- ja paloalueita. Asetamme tavoitteita elinympäristöittäin metsiimme vuodelle 2030 ja seuraamme toimenpiteiden vaikutuksia hoito- ja ennallistamiskohteilla”, kertoo UPM Metsän ympäristöpäällikkö Tuomas Kara.

"Tulemme nyt käynnistyvässä ohjelmassa ennallistamaan vähintään 3 000 hehtaaria suoelinympäristöjä ja toteuttamaan hoitotoimenpiteitä vähintään 100 muussa kohteessa. Yksi ensimmäisistä kohteista on noin 170 hehtaarin Sulkueennevan ennallistaminen Virroilla, ja suunnittelutyö on jo aloitettu. Haluamme tehdä osamme luontokadon pysäyttämisessä ja tavallaan palauttaa luonnolle sitä, mistä olemme hyötyneet niin metsäteollisuudessa kuin yhteiskunnassa", jatkaa Kara.

Paikkatietoanalyysin ja yhtiön metsäasiantuntijoiden paikallistuntemuksen avulla on pystytty kartoittamaan yli 20 000 hehtaaria potentiaalisia hoito- ja ennallistamiskohteita. Pidemmällä aikavälillä UPM jatkaa ohjelmassa hyväksi todettuja toimenpiteitä näissä kohteissa. Ohjelmassa kerätään myös kokemusta ja koulutetaan omaa henkilökuntaa. Lisäksi on asetettu liiketoiminta- ja henkilökohtaisia kannustimia UPM:n työntekijöille tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Olemme avoimia uusille kohde- ja yhteistyöehdotuksille. Haluamme kartuttaa osaamistamme myös tällä osa-alueella”, Kara sanoo.

UPM julkaisi vuonna 2018 tavoitteensa parantaa luonnon monimuotoisuutta metsissään. Tavoitteen saavuttamiseksi on asetettu yhdeksän eri indikaattoria, joilla edistymistä kohti tavoitetta mitataan. Yksi indikaattoreista on elinympäristöjen ennallistaminen, jonka mittaamista kehitetään osana uutta ohjelmaa. UPM on kytkenyt myös valmiusluottonsa hinnoittelumekanismin metsäluonnon monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteisiin.

Lisätietoja antaa:
ympäristöpäällikkö Tuomas Kara, UPM Metsä, puh. 040 578 2551

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Metsä
UPM Metsä auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. www.upmmetsa.fi

Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuille kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 16 500 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää X | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils