UPM kaksinkertaistaa lahopuun määrän metsissään lisätäkseen luonnon monimuotoisuutta

Lehdistötiedote 27.9.2022 10.00 EEST

UPM on asettanut tavoitteekseen lisätä lahopuun määrää omissa talouskäytössä olevissa metsissään nykyisestä noin viidestä kuutiosta hehtaarilla kymmeneen kuutioon hehtaarilla. UPM:n suojelluilla alueilla ja talousmetsissä, joille on erikseen määritelty luonnonhoidollinen tavoite, on lahopuutavoite 20 kuutiota hehtaarilla. Uudet tavoitteet ovat osa UPM Forest Action -metsävastuullisuusohjelmaa.

Vuonna 2018 UPM asetti tavoitteekseen lisätä luonnon monimuotoisuutta omissa metsissään samalla, kun niissä tuotetaan tehokkaasti laadukasta puuraaka-ainetta. Luonnon monimuotoisuuden mittaaminen perustuu luonnonmetsien ja talousmetsien väliseen vertailuun. Tutkimusten mukaan yhdeksi selkeäksi eroksi näiden metsien välillä on osoittautunut lahopuun määrä. UPM:n onnistumista luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä mitataan lahopuumäärän lisäksi muilla mittareilla, esimerkiksi lehtipuumäärällä ja suojeltujen kohteiden määrillä.

”Suomen metsälajeista yli viidennes on riippuvainen lahopuusta jossain elämänsä vaiheessa. Onkin luontevaa asettaa kunnianhimoinen tavoite lahopuun määrälle talousmetsissä luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Varmistaaksemme puuraaka-aineen kestävän hankinnan jatkossakin meidän on turvattava biodiversiteettiä monella tavalla”, sanoo UPM Metsän ympäristöpäällikkö Tuomas Kara.

Lahopuun määrän lisäämisen ohella UPM pyrkii monimuotoistamaan lahopuustoa niin, että metsässä on useamman puulajin eri lahoamisvaiheessa olevaa pysty- ja maalahopuuta.

UPM:n metsissä olevan lahopuun määrä perustuu Luonnonvarakeskuksen (Luke) Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) dataan UPM:n omistamista metsistä. Luken kanssa yhteistyössä selvitetään myös lahopuumäärän kertymistä ja sen vaikuttavuutta monimuotoisuuteen.

”Nykyisissä metsänhoito-ohjeissamme lahopuun lisääminen huomioidaan olemassa olevan lahopuun säästämisellä sekä elävien säästöpuiden jättämisellä tulevaisuuden lahopuuksi. Myös vesistöjen suojavyöhykkeet sekä kokonaan talouskäytön ulkopuolelle jätettävät kohteet lisäävät lahopuuta. Tutkijoiden kanssa yhteistyössä tehtävillä lisätutkimuksilla ja mallinnuksilla haluamme selvittää, miten näitä toimenpiteitä tulisi vielä muuttaa tai tehostaa”, Kara kertoo.

Lisätietoja antaa:
Ympäristöpäällikkö Tuomas Kara, UPM Metsä, puh. 040 578 2551

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Metsä
UPM Metsä auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. www.upmmetsa.fi

Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuille kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 17 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 9,8 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils