Metsäretket esittelevät metsien monipuolista käyttöä kuudesluokkalaisille

Lehdistötiedote 20.8.2020 13.00 EEST

UPM järjestää elo-syyskuun aikana kuudesluokkalaisille metsäretkiä viidellä UPM:n tehdaspaikkakunnalla koronavirustilanteen salliessa. Jo neljättä kertaa järjestettävien metsäretkien tavoitteena on tarjota koululaisille myönteinen metsäkokemus ja lisätä tietämystä suomalaisesta metsien käytöstä. Talousmetsä – kehitys ja kestävä käyttö -nimisillä retkillä tutustutaan muun muassa metsien talous- ja virkistyskäyttöön, riistanhoitoon sekä puusta saataviin tuotteisiin. Lisäksi jokainen oppilas pääsee istuttamaan taimen tulevaisuuden metsäksi.

Retkille osallistuu 40 luokkaa, ja niille odotetaan yhteensä noin 800 oppilasta ja opettajaa. Koronavirustilanteen vuoksi luokkamääriä on jouduttu vähentämään aiemmista vuosista. Metsäretket tarjoavat kuitenkin turvallisen retkikokemuksen poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta: retkillä on tehty erityisjärjestelyjä mm. huomioimalla turvavälit ja hygienia.

Retkeilyt järjestetään yhteistyössä Suomen Metsäyhdistyksen ja 4H:n kanssa Jämsässä, Pietarsaaressa, Raumalla, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. ”Metsäretket ovat mieleenpainuvia kokemuksia, jotka tukevat koululaisten oppimista ja lisäävät ymmärrystä metsäluonnosta”, kertoo UPM Metsän ympäristöpäällikkö Tuomas Kara. ”Haluamme lisätä puun arvostusta uusiutuvana raaka-aineena, sillä puusta saatavat tuotteet ovat osa jokapäiväistä arkeamme.”

UPM järjesti vastaavia metsäretkiä ensimmäisen kerran vuonna 2017. Oppilaille mieleenpainuvia hetkiä ovat olleet muun muassa taimien istutus, riistanhoitorastilla kerrotut tarinat sekä makkaranpaisto nuotiolla. Monelle oppilaalle koulupäivä metsässä on virkistävää vaihtelua erityisesti syksyn poikkeuksellisissa oloissa.

Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtavan asiantuntijan Sirpa Kärkkäisen mukaan metsäretkien sisältö tukee alakoulujen opetussuunnitelmien ympäristöopin sisältöjä: luonnonvarojen kestävä käyttö, metsien hyötykäyttö, luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja sen hillitseminen ovat kaikki opetussuunnitelman mukaisia teemoja. ”Monimuotoisuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää talousmetsissä. Oppilaat tutustuvat rasteilla, miten metsänhoidon eri vaiheissa monimuotoisuudesta voidaan huolehtia. Ilmastonmuutoksen käsittelyssä lähdetään liikkeelle perusasioista, siitä miten puut sitovat ilmakehän hiilidioksidissa olevaa hiiltä. Lopuksi pohditaan puuperäisten tuotteiden roolia hiilivarastona.”

Metsäretkien tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää suhteita paikallisyhteisöihin ja kertoa kestävästä metsätaloudesta ja metsäteollisuudesta nuorille. Metsäretket ovat osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. Ohjelman painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

Lisätietoja antavat:
Tuomas Kara, UPM Metsä, ympäristöpäällikkö, puh. 040 578 2551
Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys ry, nuorisoviestinnän johtava asiantuntija, puh. 050 351 2416

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Metsä
UPM Metsä hankkii puuraaka-aineen UPM:n tuotantolaitoksille Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Suuri osa puusta hankitaan suomalaisilta yksityismetsänomistajilta. Puukaupan lisäksi tarjoamme metsänomistajille laajan valikoiman metsäomaisuuden hoitoon ja metsän omistamiseen liittyviä palveluja. Haluamme ylläpitää metsien hyvinvointia ja auttaa asiakkaitamme tekemään oikeat ratkaisut metsänhoidossa ja metsänuudistamisessa. www.upmmetsa.fi

Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 700 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,2 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils