UPM pitää Euroopan unionin tänään Brysselissä julkaisemaa uutta biotalousstrategiaa merkittävänä biotalousvetoisen talouskasvun, innovaatioiden ja ilmastoneutraaliuden veturina. Strategia vahvistaa biotalouden keskeistä roolia eurooppalaisen teollisuuden uudistamisessa ja kilpailukyvyn parantamisessa uusiutuvien ja kiertotalouteen perustuvien ratkaisujen avulla.
Strategian linjaukset luovat edellytyksiä biopohjaisten innovaatioiden laajamittaiselle käyttöönotolle eri puolilla Eurooppaa. Biopohjaisista raaka-aineista valmistettujen neitseellisten materiaalien sisällyttäminen kiertotalouden määritelmään avaa uusia mahdollisuuksia korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla vaihtoehdoilla. UPM pitää tärkeänä strategian päämäärää asettaa selkeät tavoitteet biopohjaisen materiaalin osuudelle, sillä tavoitteet kannustavat yrityksiä investoimaan uuteen teknologiaan ja tukevat markkinoiden kehittymistä. Lisäksi strategia edistää biopohjaisten teknologioiden teollistamista tukemalla innovaatiota ja tuotannon kasvattamista. Olennaista on myös strategian tunnistama tarve varmistaa kestävien raaka-aineiden saatavuus.
”Strategian viestit ovat merkittäviä niille yrityksille, jotka rakentavat kestävää kasvua ja kehittävät innovaatioita”, sanoo Harald Dialer, UPM:n teknologiajohtaja ja Biorefining-liiketoimintayksikön johtaja. ”UPM vie tätä visiota käytäntöön. Meidän 1,3 miljardin euron arvoinen puupohjaisia kemikaaleja valmistava biotuotetehtaamme Leunassa on käynnistymässä. Kyseessä on Euroopan mittavin teollisen mittakaavan biokemikaali-investointi, joka muuntaa kestävästi hankitun puuraaka-aineen uuden sukupolven biokemikaaleiksi. Tuomme markkinoille täysin uuden innovatiivisen ja kestävän tuotevalikoiman, joka korvaa fossiilisia raaka-aineita, auttaa asiakkaitamme pienentämään päästöjään sekä tukee heidän kilpailukykyään tuotteiden erottuvuuden ja suorituskyvyn kautta.”
Biotalous on tärkeässä asemassa Euroopan strategisen omavaraisuuden vahvistamisessa. Rakentamalla uusia arvoketjuja uusiutuvien raaka-aineiden varaan Eurooppa voi vähentää riippuvuuttaan fossiilisten raaka-aineiden tuonnista ja samalla vauhdittaa vihreää kasvua, innovaatioita ja laadukkaiden työpaikkojen syntyä.
UPM kannustaa EU:ta ja sen jäsenmaiden päättäjiä jatkamaan määrätietoista työtä ja vahvistamaan strategian tavoitteita konkreettisilla sääntelytoimilla. Selkeät tavoitteet biopohjaisten materiaalien osuudelle , yhtenäiset kestävyyskriteerit ja vihreitä investointeja tukevat kannustimet ovat avainasemassa, jotta biotalouden täysi potentiaali voidaan hyödyntää Euroopan teollisen tulevaisuuden rakentamisessa.
Lisätietoja politiikkatavoitteistamme englanniksi: Paving the way for an innovative and future-oriented industrial policy

UPM tukee EU:n biotalousstrategiaa kestävän kasvun ja innovaatioiden vauhdittajana. (Kuva: UPM)
Lisätietoja antaa:
Martin Ledwon, johtaja, Marketing, Sustainability and Communications, UPM Biorefining & Technology, martin.ledwon@upm.com
EU:ta koskevissa kysymyksissä ota yhteyttä:
Giulia Cancian, EU-asioiden johtaja, Yhteiskuntasuhteet, UPM, giulia.cancian@upm.com
UPM, Mediasuhteet
ma–pe klo 9.00–16.00 EET
puh. +358 40 588 3284
media@upm.com
UPM Biochemicals
UPM Biochemicals tarjoaa innovatiivisia, kestäviä ja kilpailukykyisiä puupohjaisia biokemikaaleja, jotka korvaavat fossiilisia raaka-aineita ja auttavat parantamaan eri sovellusten ympäristötehokkuutta. Uusiutuvien glykolien loppukäyttösegmenttejä ovat tekstiilit, PET-pullot, pakkaukset, jäähdytysnesteet, komposiitit, lääkkeet, kosmetiikka ja pesuaineet. Ligniinipohjaiset uusiutuvat toiminnalliset täyteaineet (RFF) tarjoavat kestävän vaihtoehdon hiilimustalle ja saostetulle piidioksidille monissa kumi- ja muovituotteissa. UPM rakentaa Leunaan, Saksaan, teollisen mittakaavan biojalostamoa, jossa kiinteä puu muunnetaan seuraavan sukupolven biokemikaaleiksi. UPM Biochemicals nopeuttaa siirtymistä kiertotalouteen, jossa uusiutuvat raaka-aineet, kestävä tuotanto ja kestävä kulutus ovat uusi normaali.
www.upmbiochemicals.com
Seuraa UPM:ää LinkedIn | #UPMbiochemicals #WeRenewTheEveryday #upmbiorefining
UPM
UPM on materiaaliratkaisujen yhtiö. Uusiutuvista kuiduista, kehittyneistä materiaaleista, hiilidioksidipäästöjä vähentävistä ratkaisuista ja painopapereista koostuva portfoliomme uudistaa tuotteita ja kokonaisia arvoketjuja. Vastuullisuustoimintamme on saanut ulkopuolista tunnustusta mm. EcoVadisilta ja Dow Jones kestävän kehityksen indekseiltä. Työllistämme noin 15 800 henkilöä maailmanlaajuisesti, ja vuotuinen liikevaihtomme on noin 10,3 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
UPM – we renew the everyday
Lisätietoja: upm.com
Follow us on LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | X | #UPM #materialsolutions #WeRenewTheEveryday