Artikkeli | 12/17/2020 11:00:38 | 5 min Lukuaika

Koivunmahla – monipuolinen elämäneliksiiri

Koivunmahlan palauttavista ominaisuuksista on tullut polttava puheenaihe, ja sen kysyntä on ampaissut kauneus- ja terveysaloilla. Trendikkään luonnontuotteen hyödyillä ei vaikuta olevan rajoja. Kuva: Arctic Birch.

Pohjoismaissa superjuomana mainostettua koivunmahlaa on jo pitkään tarjottu ratkaisuksi lähes vaivaan kuin vaivaan – sitä on käytetty niin lääkkeenä vatsakipuihin kuin nuoruudenlähteenäkin. Nyt luonnonihmeen mainetta nauttivan nesteen hyödyistä on alettu kiinnostua myös muualla maailmassa. Esimerkiksi kiinalaisille ja japanilaisille sen parantavat ominaisuudet ovat jo arkipäivää.

Vaikka mahlan miltei taianomaisiksi kehutut ominaisuudet voivat tuntua liioitelluilta, sen terveysvaikutukset ovat todellisia.

”Mahlassa on vain vähän sakkaroosia, mutta runsaasti mineraaleja ja vitamiineja. Siksi monet käyttävät sitä palautusjuomana urheilun jälkeen”, kertoo Kim Finne, Suomen suurimmille ihonhoitotuotebrändeille sekä elintarviketeollisuudelle mahlaa tuottavan Arctic Birch -yrityksen perustaja.

”Suomessa ilma ja pohjavesi ovat puhtaudeltaan maailman parhaimmistoa, ja niitä koivut tarvitsevat kasvaakseen.”

Tuore mahla on kirkasta, hajutonta ja vähäkalorista makeaa nestettä, jota voidaan myydä sellaisenaan tai käyttää siirapin, ruoan ja juomien raaka-aineena.

Kirkkaalla ja hajuttomalla mahlalla on useita terveysvaikutuksia. Kuva: Arctic Birch.

Luonnollista kauneutta

Suomalaisille kauneustuotteiden valmistajille koivunmahlan ikääntymistä hidastavat ominaisuudet ovat tärkeä voimavara.

”Koivunmahla kosteuttaa, kirkastaa ja pehmentää ihoa, mikä lisää ihon hohdetta ja kimmoisuutta”, kertoo Ilona Salomäki, yksi suomalaisen ihonhoitotuotteisiin erikoistuneen Pure=Beauty-yhtiön perustajista. Hän lisää, että mahla sopii kaikille ihotyypeille ja että se on ihanteellista ikääntyvän ihon hoitoon.

”Kun mahlaa käyttää kahdesti päivässä, vaikutukset ovat silminnähtäviä. Iho pehmenee ja sen kunto kohenee.”

Runsaan C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi koivunmahla nopeuttaa solujen jakautumista huomattavasti, mikä auttaa ihoa uusiutumaan nopeammin. Lisäksi mahla ehkäisee tulehdusta ja vähentää punoitusta sekä ärsytystä. Ihonhoitotuotteissa mahlalla voidaan korvata vesi.

”Haluamme käyttää tuotteissamme vain vaikuttavia ainesosia, ja vedellä ei ole lainkaan vaikutuksia”, sanoo Jenni Tuominen, ylellisiä ihonhoitotuotteita valmistavan Henua Organics -yhtiön perustaja.

”Käytämme vitamiini- ja mineraalipitoisia raaka-aineita, jotka ehostavat ihoa tehokkaasti. Koivunmahlan parantavat ominaisuudet on tunnettu Suomessa jo satoja vuosia. Siksi sitä on kutsuttu jopa elämän eliksiiriksi”, hän jatkaa.

Kevätkauden aarre

Mahla tarjoaa valtavasti hyötyjä, mutta sen tuottaminen ei ole helppoa, sillä sitä voi kerätä vain alkukeväästä. Keruun aikaikkuna alkaa lumipeitteen sulamisesta ja päättyy, kun koivut alkavat käyttää vesivarastojaan lehtien kasvattamiseen. Tyypillisesti tähän menee nelisen viikkoa.

”Koivut pumppaavat veden juuriinsa talveksi. Kun ne siirtävät veden takaisin runkoonsa, mukana siirtyy juurten maasta imemät ravinteet”, Finne selittää.

Joissain maissa mahlaa kerätään laajojen putkistojen avulla. Useimpien suomalaisten tuottajien tapaan Arctic Birch -yhtiössä mahla kerätään kuitenkin käsin ja vain joka toinen vuosi kustakin puusta. Mahla kerätään luonnonmukaisiksi sertifioiduista metsistä yhteistyössä maanomistajien kanssa. Yhtiö ostaa maanomistajien itse keräämän mahlan.

”Maanomistajat saavat mahlasta lisäarvoa samalla, kun puu kasvaa”, sanoo Finne, jonka mukaan toiminnalla ei ole lainkaan varjopuolia. ”Emme ole havainneet puiden kärsivän mahlan keräämisestä millään tavalla edes kymmenen vuoden kuluessa. Puu uusiutuu mahlan menettämisen jälkeen samalla tavalla kuin oksan katketessa myrskyssä. Lopulta maanomistajat voivat myydä puun sen alkuperäiseen tarkoitukseen, kuten paperin tai sahatavaran raaka-aineeksi.”

Mahlan kysyntä on yli kaksinkertaistunut muutaman viime vuoden aikana. Kuva: Arctic Birch.

Kestävää kehitystä mahlasta

Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija ja ohjelmajohtaja Mikko Kurttila kertoo, että suomalaisten mahlatuottajien myynti on noin kaksinkertaistunut viime vuosien aikana. Ei ole siis ihme, että maanomistajat ovat kiinnostuneet monipuolistamaan metsiensä käyttöä. Edistääkseen kysynnän ja tarjonnan kohtaamista Luonnonvarakeskus ja Suomen metsäkeskus ovat hiljattain laatineet kartan alueista, joilla on merkittävää potentiaalia mahlantuotantoon.

”Viimevuotisessa tutkimuksessa selvitimme, miten puun ominaisuudet, erityisesti rungon halkaisija ja metsän tiheys, vaikuttavat mahlan määrään. Tiedot auttavat kertomaan maanomistajille, millaista mahlasatoa he voivat odottaa”, Kurttila kertoo.

Kurttilan mukaan ei ole vaaraa siitä, että mahlateollisuuden äkillinen kasvu vahingoittaisi luonnonvaroja tai kuluttaisi niitä liikaa.

”Metsätalouden mittakaavassa mahlan kerääminen on tällä hetkellä vain pisara meressä. Nykyinen kehitys on erittäin positiivista, sillä se luo maanomistajille uusia mahdollisuuksia lisätä ja monipuolistaa metsän tuottavuutta."

Samalla mahlantuotanto on ympäristöystävällistä. Finne on huomannut yrityksensä tuotteen ympäristöystävällisyyden olevan ehdottoman tärkeää liiketoiminnan kannalta. Tämä johtuu siitä, että kuluttajat ovat hyvin kiinnostuneita luonnonvarojen elinkaaresta.

”Ympäristöystävällisyyden merkitys kuluttajille kasvaa jatkuvasti. Yleisesti ottaen tulisi kiinnittää huomiota puun kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen ennen sen kaatamista. Luonnonmukaisten, puhtaiden tuotteiden käyttö hyödyttää koko ihmiskuntaa. Jos niiden tuotannossa voidaan hyödyntää saatavilla olevia luonnonvaroja, niin kannattaa myös tehdä.”

Carita Rizzo

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää