UPM:n hallituksen arvion mukaan Plywood-liiketoiminta-alueen eriyttäminen erilliseksi pörssiyhtiöksi kasvattaisi omistaja-arvoa luomalla liiketoiminta-alustan, joka keskittyy yksinomaan vanerinvalmistuksen strategisten painopisteiden ja kasvumahdollisuuksien toteuttamiseen ja tavoittelemiseen.
Eriyttäminen myös yksinkertaistaa hallinto- ja päätöksentekorakenteita, vahvistaa vastuunkantoa ja mahdollistaa UPM:n keskittymisen ydinliiketoimintoihinsa.
Eriyttäminen parantaa myös sijoittajien näkyvyyttä Plywood-liiketoiminta-alueen keskeisiin arvonmuodostustekijöihin, mikä voi helpottaa liiketoiminnan käyvän arvon määrittämistä ja tarjota enemmän joustavuutta ulkoisen pääoman hankintaan.
Eriyttäminen antaa Plywood-liiketoiminta-alueelle mahdollisuuden houkutella uusia sijoittajia, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamaan suoraan korkean lisäarvon loppumarkkinoihin keskittyvään yhtiöön, joka palvelee muun muassa rakentamisen, LNG laivanrakennuksen ja ajoneuvojen lattiaratkaisujen vaativia asiakassegmenttejä. Näin eriytyminen edistää arvonluontia myös UPM:n nykyisille osakkeenomistajille.