UPM.FI

Vaelluskalaohjelma

Haluamme auttaa kaloja vaeltamaan vapaammin. Puramme esteitä kalojen vaelluksen tieltä ja kokeilemme uusia innovaatioita kalakantojen elvyttämiseksi eri puolilla Suomea.

 
 

Vedet eivät virtaa joissa entiseen tapaan. Vesivoiman takia jokia on perattu ja padottu, mikä on vaikuttanut virtaamiin ja samalla vaelluskalojen kotiympäristö on muuttunut.

Mielestämme vaelluskalakannan palauttamisessa keskeisessä roolissa on elvyttää kalakantoja siellä, missä niiden luontaiselle menestymiselle on parhaat edellytykset. Keinot tulee suunnitella kuhunkin vesistöön parhaiten soveltuviksi ja niiden tehokkuutta on arvioitava huolellisesti. Kalaistutusten ja kalaportaiden lisäksi on runsaasti tilaa myös uusille ideoille.

Vaelluskalaohjelmamme avulla haluamme auttaa kaloja vaeltamaan vapaasti: puramme esteitä kalojen vaelluksen tieltä ja kokeilemme uusia innovaatioita kalakantojen elvyttämiseksi eri puolilla Suomea.

 

Vaelluskalaohjelman projektit

 
 Projekti
Tyyppi
Kuvaus
Aikataulu
Kumppanit
Tilanne 
Projekti
Sapsokoski
Tyyppi
Vaellusesteiden poistaminen
Kuvaus
Kajaani-yhtiön vanhan myllypadon purku ja kosken ennallistaminen
Aikataulu
2019-
Kumpaanit
Kainuun ELY
Tilanne
Luvanhaku
Projekti
Sateenvarjo III
Tyyppi
Tutkimusohjelma
Kuvaus
Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen hoitotoimenpiteet
Aikataulu
2019-
Kumpaanit
LUKE, muut vesivoimayhtiöt
Tilanne
Käynnissä
Projekti
Saimaan järvilohi
Tyyppi
Kalakannan suojelu
/elvyttäminen
Kuvaus
Lisääntymisalueen rakentaminen
Aikataulu
2018-2019
Kumpaanit
Pohjois-Karjalan liitto, MMM, Kuurnan Voima ym.
Tilanne
Käynnissä
Projekti
Multia-Viitasaari
Tyyppi
Vaellusesteiden poisto
Kuvaus
Metsäautoteiden siltarumpujen vaihto/muokkaus
Aikataulu
2018
Kumpaanit
Keski-Suomen ELY, Metsäkeskus
Tilanne
Valmis
Projekti
Kalasydän
Tyyppi
Innovaatiot
Kuvaus
Uuden kalansiirtotekniikan pilotointi Kemijoen Isohaarassa
Aikataulu
2018
Kumpaanit
Kalasydan Oy, muut vesivoimayhtiöt
Tilanne
Valmis
Projekti
Sateenvarjo II
Tyyppi
Tutkimusohjelma
Kuvaus
Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen hoitotoimenpiteet
Aikataulu
2016-2017
Kumpaanit
LUKE, muut vesivoimayhtiöt
Tilanne
Valmis
Projekti
Harjavalta
Tyyppi
Kalakannan suojelu
/elvyttäminen
Kuvaus
Kalahautomo
Aikataulu
2013-2017
Kumpaanit
Varsisnais-Suomen ELY
Tilanne
Valmis