Oppisopimuskoulutuksen hakuaika on päättynyt.

 

 

UPM_Icon_FOREST-CERTIFICATION_outline_RGB_300px.png

Tietoa tuotannon oppisopimusohjelmasta

Noin kaksi vuotta kestävän koulutusohjelman aikana sinusta tulee vanerin tuotantotehtävien ammattilainen. Monipuolisissa tuotannontehtävissä työskentelet valmistusprosessin eri vaiheissa. Varmistat omalta osaltasi lupauksemme lopputuotteen korkeasta laadusta ja oikea-aikaisista toimituksista asiakkaillemme. 

Vaneritehtaan tuotannon työt ovat vuorotyötä.  

Koulutusohjelma koostuu 

  • käytännön työssäoppimisesta, jossa pääset työskentelemään vanerin valmistuksen eri vaiheissa yhdessä muiden vaneriammattilaisten kanssa ja varmistamaan osaltasi, että asiakkaat saavat laadukkaita WISA®-vanereita sovitusti.
  • teoriakoulutusta käytännönläheisesti, josta vastaavat UPM:n omat asiantuntijat ja ulkopuoliset koulutuksen ammattilaiset. Näillä jaksoilla tutustut myös muihin oppisopimusohjelmassa opiskeleviin työntekijöihin, joiden kanssa pääset yhdessä oppimaan puuteollisuuden ammattilaiseksi.

Koulutusyhteistyökumppanina toimii Savon ammattiopisto. Teoriakoulutukset pidetään pääosin tehtailla ja tarpeen mukaan myös ulkopuolisissa koulutustiloissa tai virtuaalisesti. 

Ohjelmaan valittujen kanssa tehdään koulutuksen ajaksi määräaikainen työsopimus, jonka ajalta maksetaan palkkaa.

UPM_Icon_PLANTING_outline_RGB300px.png

Koulutuksen tavoitteet

  • Kasvaa perehdyttämisen ja työhönopastuksen kautta sekä itsenäisellä harjoittelulla monipuoliseksi ammattilaiseksi
  • Perehtyä yritykseen ja omaan tuotantolaitokseen 
  • Laatia henkilökohtainen opintosuunnitelma tutkinnon suorittamiseen
  • Suorittaa puuteollisuuden ammattitutkinto

Osaava ja motivoitunut henkilöstö varmistaa turvallisen ja tuloksellisen toiminnan.

UPM_Icon_TRAINING_outline_RGB_300px.png

Onko tämä koulutus sinulle?

Sinulla on jo ammatillinen perustutkinto. Aikaisempi työkokemus puuteollisuuden tehtävistä katsotaan eduksesi. Etsimme aktiivisia henkilöitä, joilla on halua oman ammattitaidon ja oman työn kehittämiseen. Työtä tehdään vuoroissa vanerin valmistuksen eri vaiheissa.

Oma-aloitteisuus, positiivinen asenne, vastuun ottaminen ja kyky tehdä päätöksiä nopeasti muuttuvissa tilanteissa ovat ominaisuuksia, joita työssä tarvitaan tiimityötaitojen lisäksi. Työssä tarvitaan sujuvaa suomen kielen osaamista. 

Meille UPM:ssä turvallisuus on olennainen osa jokapäiväistä toimintaa. Tavoitteenamme on, ettei yhtäkään tapaturmaa tapahdu työpaikallamme. Odotamme jokaiselta UPM:läiseltä turvallisuusajattelua, sitoutumista yhteisiin sääntöihin ja halua edistää näitä omalla toiminnalla.

 

Lähetä hakemuksesi jo tänään, viimeistään 1.8.2022

 
 
 

Rekrytoinnin aikataulu 2022

Hakuaika päättyy
1. elokuuta
Haastattelut ja valinnat
heinäkuu-elokuu
Koulutusohjelma alkaa
elokuu-syyskuu
 
 

Miten haen?

Hyödynnä hakemuksen yhteydessä tekemääsi hakijaprofiilia hakiessasi muihin tehtäviin. Täyttämällä profiilin mahdollisimman huolellisesti säästät aikaa ja vaivaa seuraavaa hakemusta tehdessäsi. Mikäli olet hakenut meille aikaisemmin, muista kirjautua sisään hakijaprofiiliisi.

Saat sähköpostiisi automaattisen vahvistusviestin, että hakemuksesi on tullut perille. Kannattaa tarkastaa myös roskapostilaatikko.

Voit aina myös olla yhteydessä HR Palvelukeskukseemme (careers@upm.com tai 020 414 6600, arkisin klo 8-16). Lisää vastauksia yleisimpiin kysymyksiin rekrytointijärjestelmästämme löydät Kysymyksiä rekrytoinnista -osiosta.
 

Lue lisää UPM Plywood -liiketoiminnasta