UPM:n EMAS-raportoinnissa korostetaan yhtiön yhteiskunnallisia vaikutuksia

Lehdistötiedote 20.6.2017 16.00 EEST

(UPM, Helsinki, 20.6.2017 klo 15.00 EET) - UPM hakee uusia näkökulmia EMAS-ympäristöraportointiinsa (EU Eco-Management and Audit Scheme). Neljä yhtiön tehdasta on tänä vuonna tehnyt EMAS-asetuksen mukaisen ympäristötoimintaselvityksen, johon on koottu paikallisesti merkityksellistä tietoa myös yhtiön yhteiskunnallisista vaikutuksista ja toiminnasta. Raportin tehneet tehtaat ovat UPM Changshun paperitehdas Kiinassa, UPM Nordlandin paperitehdas Saksassa, UPM Kaukaan paperi- ja sellutehtaat Suomessa ja UPM Fray Bentosin sellutehdas Uruguayssa. Yhtiö kehittää EMAS-raportointiaan sisäisiltä ja ulkoisilta sidosryhmiltään sekä EMAS-organisaatiolta saadun palautteen perusteella.

"Olemme kiinteä osa paikallisyhteisöä. Ympäristöön ja toimintamme vaikutuksiin liittyvä läpinäkyvyys on erittäin tärkeää, mutta haluamme kertoa sidosryhmillemme myös yhteiskunnallisista vaikutuksistamme ja näkemyksistämme", UPM:n raportoinnista ja tuotevastuusta vastaava johtaja Gabriele Wende kertoo.

"UPM on jo kymmenen viime vuoden ajan integroinut vastuullisuusraportointinsa osaksi yhtiön vuosikertomusta. Vuosikertomuksessa on paljon koko yhtiötä koskevaa hyödyllistä tietoa, mutta yksityiskohtainen paikallinen raportti tarjoaa uuden näkökulman paikalliseen arvonluontiin", Wende jatkaa.

"EMAS-ympäristöselonteko kertoo organisaation halukkuudesta ja kyvystä sitoutua ympäristövastuuseen", Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Merja Saarnilehto sanoo. "Se, että ympäristöraporttiin on yhdistetty myös tietoa yrityksen yhteiskunnallisista vaikutuksista paikallisyhteisöön, antaa paikallisille sidosryhmille entistä paremman kuvan yrityksen sitoutumisesta ja velvoitteista. Se kertoo myös konkreettista toimenpiteistä, joilla yritys on päässyt tavoitteisiinsa. Ja tässä UPM toimii hyvänä esimerkkinä", Saarnilehto jatkaa.

"Läpinäkyvä EMAS-raportointi luo merkittävää lisäarvoa yrityksille, viranomaisille ja kansalaisille. UPM on sitoutunut läpinäkyvään ympäristöraportointiin jo yli kahden vuosikymmenen ajan, mikä kertoo yhtiön halusta käydä avointa dialogia sidosryhmiensä kanssa kaikissa EMAS-raportin piirissä olevissa maissa", sanoo Hugo-Maria Schally, Head of Unit 'Sustainable Production, Products & Consumption' at DG Environment, European Commission.

"Yhteiskunnallisten vaikutusten ja näkökulmien tuominen osaksi paikallista EMAS-raportointia on kiinnostava tapa syventää dialogia. Seuraamme komissiossa mielenkiinnolla tämänsuuntaista kehitystä ja sen vaikutusta EMAS-raportoinnin tulevaisuuteen", Schally päättää.

UPM:n paperi- ja sellutehtaat liittyivät EMAS-järjestelmään pian sen perustamisen jälkeen vuonna 1995, ja ovat olleet johdonmukaisesti mukana siitä lähtien. Vuonna 2012 UPM otti järjestelmän käyttöön Uruguayssa Fray Bentosin sellutehtaalla, josta tuli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen EMAS-sertifioitu tehdas. Vuonna 2013 UPM Changshusta tuli ensimmäinen Kiinassa sijaitseva paperitehdas, joka on rekisteröity EMAS-järjestelmään.

Muiden paperi- ja sellutehtaiden ympäristötoimintaselvitykset sekä ja UPM:n ympäristöselonteko julkaistaan lähitulevaisuudessa UPM:n verkkosivuilla. Virallinen EMAS-rekisteröinti saadaan päätökseen vasta kun yhtiön vuoden 2016 EMAS-ympäristöselonteko on hyväksytty.

Lue lisää UPM:n yhteiskunnallisista vaikutuksista upmbiofore.fi.  

Lisätietoja:
Gabriele Wende, UPM, johtaja, raportointi ja tuotevastuu, puh. +49 175 1500 705.

UPM, Mediasuhteet
Ma-pe klo 9.00 - 16.00
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Paper ENA ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 19 300 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Seuraa UPM:ää: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.com