UPM:n puupohjaisen dieselin koeajoista hyviä tuloksia VTT:llä

Lehdistötiedote 27.2.2014 14.00 EET

(UPM, Helsinki, 27.2.2014, klo 14.00) – UPM:n kotimaisen uusiutuvan dieselin ensimmäiset liikennekoeajot osoittivat, että UPM BioVerno toimii henkilöautoissa aivan tavallisen dieselin tapaan. Liikennekoeajoista vastasi VTT. Toukokuussa 2013 aloitetut koeajot päättyivät vuoden 2014 alussa. 

UPM BioVerno -dieselin liikennekoeajoissa tutkittiin UPM:n uusiutuvan dieselin vaikutuksia auton moottorin toimintaan ja polttoaineen kulutukseen. Koeajot suoritettiin polttoaineseoksella, jossa käytettiin 20 % UPM BioVernoa ja 80 % fossiilista dieseliä. Tällä seossuhteella kulutus vastasi fossiilisen dieselin kulutusta.

”Liikennekoeajot osoittivat saman mitä aiemmin tehdyt moottori- ja ajoneuvokokeetkin – uusiutuva diesel UPM BioVerno toimii täysin tavallisen dieselin tavoin.  Tulokset olivat odotusten mukaisia, koska uusiutuva dieselimme muistuttaa myös kemialliselta koostumukseltaan fossiilista dieseliä, toisin kuin ensimmäisen sukupolven biodieselit”, kertoo UPM:n biopolttoaineliiketoiminnan johtaja Petri Kukkonen.

VTT:n kokeneet testikuljettajat ajoivat uusilla VV-Auton toimittamilla Volkswagen Golf 1.6.TDI -autoilla ja keräsivät neljällä autolla yhteensä 80 000 kilometrin aikana tietoja analysointia varten. Tutkimukseen liittyi myös mittauksia laboratoriossa testin alussa, ja kun autoilla oli ajettu 20 000 kilometriä. Noin 20 000 kilometrin autokohtaisen testiajomatkan pituus valittiin sen perusteella, että Suomessa henkilöautolla vuodessa ajettava matka on keskimäärin 17 000 kilometriä. Analyyseistä VTT:llä vastasi johtava tutkija Juhani Laurikko.

”Tutkimme UPM BioVerno -dieseliä monipuolisesti erilaisissa olosuhteissa: kesä- ja talvisäässä sekä kaupunkiajossa että pidemmillä matkoilla. Ajomatkat vaihtelivat muutamasta kilometristä useamman sadan kilometrin maantietaipaleisiin, kuten todellisessakin ajossa. Testiautojen moottorit toimivat moitteettomasti kaikissa olosuhteissa koko testausajan”, sanoo Laurikko. 

UPM BioVerno -dieselin liikennekoeajoja jatketaan VTT:n kanssa busseilla kaupunkiajossa loppuvuonna 2014.

Innovatiivinen uusiutuva diesel

UPM:n uusiutuva diesel, UPM BioVerno, on innovaatio, joka laskee autoilun kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Korkealaatuinen biopolttoaine valmistetaan metsäteollisuuden tähteistä, eikä tuotannossa käytetä ruoaksi soveltuvia raaka-aineita. UPM BioVerno soveltuu erinomaisesti kaikkiin dieselautoihin.

Vuonna 2012 UPM alkoi rakentaa maailman ensimmäistä biojalostamoa, joka valmistaa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä. UPM Lappeenrannan jalostamo valmistuu kesällä 2014 ja sen tuotantokapasiteetti on 100 000 tonnia eli 120 miljoonaan litraa uusiutuvaa dieseliä vuodessa. UPM on edelläkävijä kehittyneiden biopolttoaineiden valmistuksessa.

Lisätietoja antavat:
Petri Kukkonen, UPM Biopolttoaineliiketoiminnan johtaja, puh. 040-592 7440
Juhani Laurikko, VTT, johtava tutkija, puh. 020 722 5463

Valokuvia:
http://www.upm.com/FI/MEDIA/Mediakeskus/Kuvat/Tuotteet/Biopolttoaineet/Pages/default.aspx


UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 21 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

UPM Biopolttoaineet
UPM aikoo merkittäväksi toimijaksi korkealaatuisissa, kehittyneissä liikenteen biopolttoaineissa. Biopolttoaineet ovat olennainen osa Biofore-strategiaa, joka yhdistää bio- ja metsäteollisuuden.
Yhtiön kehittämät innovatiiviset, puupohjaiset biopolttoaineet ja niiden tuotantoteknologiat ovat osa kestävää tulevaisuutta. UPM:n biopolttoaineet ovat edelläkävijöitä laadussa, käytettävyydessä ja kestävässä kehityksessä. Ne laskevat autoilun kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. www.upmbiofuels.com

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Joka kolmas suomalainen teknologiainnovaatio sisältää VTT:n osaamista. VTT:llä työskentelee 2900 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 320 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä. www.vtt.fi