UPM.FI
Artikkeli | joulu 11, 2018

Vuoromestarin työtä tahdittavat ihmiset, maltti ja päätöksentekokyky

Lapin eteläisimmästä kunnasta Simosta Hongkongiin ja sieltä Raumalle. Matti Simoska on tehnyt töitä paperikoneiden kanssa eri puolilla Suomea jo useamman kesän. Kesätyö UPM Rauman paperitehtaalla tarkoitti helteisiä kuukausia meren äärellä ja arvokasta kokemusta vaativista esimiestehtävistä.

”Olin vaihdossa Hongkongissa, kun löysin netistä UPM:n kesätyön. Sain paikan ja aloitin työt heti vaihdon jälkeen. Vaatteet ehdin käydä sentään Oulusta hakemassa”, kertoo Matti tehokkaasta hakuprosessistaan.

Raumalle ja UPM:lle Matin houkutteli PK1- ja PK2-alueiden vuoromestarin esimiestehtävät. Oulun yliopistolla tuotantotalouden opintoja oli takana jo neljä vuotta ja edessä enää viimeinen vuosi ja diplomityö.

Rauman paperitehtaalla valmistetaan SC- ja LWC-aikakauslehtipaperia. Ihmisläheistä vuoromestarin työtä tehdään kolmessa vuorossa ja tehtävät pitävät sisällään tuotantotoiminnan johtamista, henkilöstöasioita ja turvallisuuden varmistamista. Yksi vuoromestarin olennaisia työtehtäviä on suunnitella ja pitää huolta, että työpisteillä on oikea määrä työntekijöitä oikeaan aikaan. Jos joku olikin poissa tai sairaana, Matti järjesti vuorollaan uuden työntekijän tilalle.

”Rauhalliseen päätöksentekoon pitää kyetä nopeasti kovissakin paikoissakin. Siihen on kyllä jo tottunut. Tehdasympäristössä voi tulla kaikenlaista vastaan.”

Raumalainen meno murretta myöten tutuksi

UPM Rauman paperitehtaalla oli Matin lisäksi noin 70 kesätyöntekijää. Hyvä meininki vallitsi niin talon vakiväen kuin kesätyöntekijöiden kesken. Kesätyöntekijöistä sai seuraa myös vapaa-ajalla, sillä moni oli tullut kesätöihin muilta paikkakunnilta.

”Meidät perehdytettiin hyvin töihin ja otettiin muutenkin kivasti vastaan. Koen, että ajatuksiani kuunneltiin ja uusista näkökulmista oltiin kiinnostuneita. Ainoastaan ammattisanaston sisäistämisessä oli välillä vähän hakemista. Rauman murteella se on vähän erilaista kun mihin olin tottunut”, Matti nauraa.

Työpäivän jälkeen kutsui joko ulko-ilma, merenranta tai yksiön oma rauha. Pyörällä pääsi joka paikkaan ja parin pidemmän vapaan aikana ehti vähän lomailemaankin. Asunto Matille järjestyi kolmeksi kuukaudeksi Rauman kaupungin kesäteekkarikampanjan kautta.

Tulevaisuudessa Mattia kiinnostavat esimiestehtävät ja työ teollisuuden parissa. ”Minulle tärkeintä työn valinnassa on se, että työtehtävät ovat mielekkäitä. Ja että omaa ammattitaitoa pääsee kehittämään. Plussaa on, jos avautuu mahdollisuus lähteä taas ulkomaille.”

Kiinnostaako sinuakin kesätyöpaikka UPM:llä?

Tutustu avoimiin paikkoihin täällä

Seuraa myös kesätyösivuamme UPM kesä:

https://www.facebook.com/upmkesa

 

Minea Hara