UPM.FI
Artikkeli | syys 25, 2018

Verlan puuhiomossa ja pahvitehtaassa ensimmäinen lämmityskausi 55 vuoteen

Ville Majuri

UPM:n investoinnin ansiosta Verlan maailmanperintökohteessa on käynnistymässä ensimmäinen lämmityskausi sitten vuoden 1964.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas on poikkeuksellinen tehdas. Toisin kuin tavallisesti, tuotantorakennuksia ei purettu tehtaan toiminnan päätyttyä. Vuodesta 1964 Verlan rakennukset ovat olleet kylmillään, ja kosteus sekä lämpötilojen vaihtelu ovat rapauttaneet tiilirakennuksia.

Vuonna 2015 valmistui lähes 100 metriä pitkä suojapato tehtaan vieressä kulkevaan vesivoimalan tulovesikanavaan estämään veden tunkeutumista tehdasrakennuksiin. Tänä vuonna Verlan maailmanperintökohteessa on käynnistymässä ensimmäinen lämmityskausi sitten tehtaan toiminnan ajan.

Maailmanperintökohdetta on hoidettava siten, että se siirtyy seuraaville sukupolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin se on nyt. Tähän ei aina tavanomainen huolto ja ylläpito riitä. Lämmityksen tavoite on parantaa rakennusten ja esineistön säilymisolosuhteita, edistää rakenteiden kuivumista ja tasata lämpötilojen jyrkkiä vaihteluita.

Verlassakin on päädytty moniin normaalista poikkeaviin ylläpitoratkaisuihin, joilla on haluttu torjua kohteen säilymisen uhkia. Onkohan muita tehtaita varustettu sprinklerijärjestelmällä 50 vuotta tuotannon päättymisen jälkeen?

Piipusta jälleen höyryä

Lämmityksestä on iloa myös vierailijoille, kun tehtaassa tarkenee viileämmälläkin säällä. Uusiutuvaa puupellettiä polttoaineena käyttävä lämpölaitos sijoitettiin 1893 rakennetun kuivaamon olemassa olevaan kattilahuoneeseen. Vanhojen kattiloiden lomaan asennetut uudet lämmityskattilat edustavat uusinta aikakautta vanhassa kattilahuoneessa.

Alkuperäiseen käyttöönsä palautui kattilahuoneen lisäksi tehtaan yli 130-vuotias piippu, josta kylmällä säällä kohoava höyry luo vaikutelman, jossa tehdas ikään kuin edelleen olisi toiminnassa. Lämmönjako tehtaaseen on toteutettu vesikiertoisena vanhanaikaisia ripaputkipattereita hyödyntäen. Tehtaan toiminnan aikainen höyrypatteriverkosto jäi paikoilleen koskemattomana.

Lämmitysinvestoinnin lisäksi UPM on vuoden 2018 aikana restauroinut Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan rakennuksia monin tavoin. Suurimmat kunnostustyöt olivat tehtaan hiomon alakaton kantavien rakenteiden restaurointi ja kuivaamon seinämuurien muurauskorjaus. Myös hiomorakennuksen saumapeltikate uusittiin osittain.

Vuonna 1972 Verlan tehdas avattiin yleisölle Suomen ensimmäisenä tehdasmuseona vain kahdeksan vuotta tehtaan sulkemisesta. Vuonna 1996 Verla nimettiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi. UPM on edeltäjäyhtiöineen omistanut Verlan tehtaan vuodesta 1922 ja vastaa edelleen tehdasmuseon ja maailmanperintökohteen ylläpidosta.

Kuva: Ville Majuri

 

Ville Majuri