UPM.FI
Artikkeli | huhti 04, 2018

UPM Bioforce Graduate 2018 -harjoitteluohjelma vie paperibisneksen sydämeen!

Bioforce Graduate -harjoitteluohjelmat ovat olleet suuria menestyksiä UPM:lle – olemmehan löytäneet niiden kautta muiden muassa Jukan ja Jenniferin! Myös harjoittelijat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä valintaansa. Nyt haluamme palkata lisää mahtavia nuoria. Perustuuhan suuri osa UPM:n menestyksestä aivan huipun henkilöstön huippusuorituksiin.

Bioforce Graduate -harjoitteluohjelmat on suunnattu vastavalmistuneille. Taustalla voi myös olla muutaman vuoden työkokemus. Bioforce Graduate 2018 -harjoitteluohjelmaan paperiliiketoiminnoissa etsitään 11 harjoittelijaa työskentelemään UPM Paper ENA:ssa (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) ja UPM Specialty Papersissa. Tällä kertaa harjoittelutehtävät sijoittuvat myyntiin, ylläpitoon ja tuotantoon. Harjoitteluohjelma käynnistyy syyskuussa ja haku on käynnissä huhtikuun 2018 ajan.

Paikkoja on yhteensä 11 ja ne sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Venäjällä ja Saksassa. Myyntitehtävät ovat Pariisissa ja Moskovassa ja ylläpito- sekä tuotantotehtävät UPM:n tehtailla Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Suomessa paikkoja on yhteensä neljä: kaksi paperitehtailla Jämsässä sekä yksi paikka Tervasaaren tehtaalla Valkeakoskella ja yksi paikka Rauman paperitehtaalla.

Löydä oma paikkasi UPM:ssä

Ohjelmaan valitut harjoittelijat pääsevät työskentelemään maailman parhaiden paperintekijöiden kanssa, aidosti globaalissa yrityksessä, jolla on kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, tiukat turvallisuusstandardit ja kehittyvä tuoteportfolio. Kuten aikaisemmissakin ohjelmissa kaikille harjoittelijoille nimetään oma UPM-mentori sekä tehdään henkilökohtainen kehityssuunnitelma. Harjoittelijat työskentelevät ensimmäisen vuoden aikana kolmessa eri tehtävässä ja eri toimipisteissä. Jos mahdollista, yksi työjaksoista sijoittuu ulkomaille. Ohjelman aikana harjoittelijat kehittyvät omalla erityisosaamisalueellaan, mutta oppivat lisää myös UPM:n liiketoiminnasta.

UPM Bioforce Graduate -ohjelmaan etsitään fiksuja ihmisiä, joilla on avoin ja myönteinen elämänasenne. Jos sinä olet hyvä sekä paperilla että sen ulkopuolella, ole hyvä ja tule etsimään paikkaasi UPM:ssä!

Klikkaa linkkejä ja hae mukaan!

Tutustu ohjelmaan tarkemmin:

Bioforce -harjoittelijat tarttuvat tilaisuuteen

 

Saara Töyssy