Artikkeli | 01/30/2017 09:47:00 | 2 min Lukuaika

Vastuulliseen liiketoimintaan sijoittaminen kannattaa

Vastuullisen sijoittamisen suosio kasvaa vauhdilla, sillä vastuullisesti toimiva yritys hallitsee riskejä yleensä muita paremmin ja tuo sijoittajalle vakaamman tuoton pitkällä aikavälillä. Vahvimmilla ovat ne yritykset, jotka ovat vastuullisuusasioissa edelläkävijöitä omalla toimialallaan.

Aalto-yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vastuullinen toiminta ympäristö- ja sosiaalikysymyksissä sekä hyvä hallintotapa vaikuttavat yrityksen tulokseen myönteisesti pitkällä aikavälillä. ”Edellytyksenä kuitenkin on, että yleisen sanahelinän sijaan yritysvastuustrategia on jalkautettu todellisiin tekoihin”, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Hanna Silvola sanoo.

Yritys voi hyötyä vastuullisuudesta monin tavoin. Hyvä imago on kilpailuvaltti markkinoilla, sillä se lisää asiakkaiden kiinnostusta yrityksen tuotteisiin ja palveluihin. Silvolan tutkimusryhmän haastattelemat yritysjohtajat kertoivat lisäksi, että vastuullisesti toimivien yritysten on helpompaa saada rahoitusta.

”Pääoman kustannukset ovat alhaisemmat, jos yritys raportoi avoimesti toiminnastaan ja kertoo myös liiketoimintaansa liittyvistä riskeistä.”

upm-hanna-silvola

Hanna Silvola

Vastuulliseen liiketoimintaan sijoittaminen on hyvää riskinhallintaa

Eniten vastuullisuudesta hyötyvät yritykset, jotka sisällyttävät vastuullisuuden operatiiviseen johtamiseen, esimerkiksi tuloskortteihin ja palkitsemiseen. Keskeistä on selkeiden tavoitteiden asettaminen ja tulosten mittaaminen. ”Vastuullisuustavoitteiden on oltava mahdollisimman yksinkertaisia ja niiden on ulotuttava työntekijätasolle saakka. Esimerkiksi energian säästössä voidaan asettaa selkeitä päämääriä vaikkapa sähkön tai polttoaineen kulutukselle”, Silvola sanoo.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhä useammat sijoittajat etsivät sijoitussalkkuihinsa yrityksiä, jotka toimivat vastuullisesti ja raportoivat avoimesti toiminnastaan. Tällaisia yrityksiä pidetään muita turvallisempina ja tasaista tuottoa tuovina sijoituskohteina pitkällä aikavälillä. Monen vastuullisen sijoittajan keskeinen motiivi on juuri riskien hallinta.

 

Matti Remes

Lue lisää

UPM ja vastuullisuus 

UPM vastuullisena sijoituskohteena

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella maailmanlaajuisesti. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä.

Lue lisää UPM:stä sijoituskohteena.

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Ihmisoikeudet liiketoiminnan keskipisteessä
Artikkeli | 03/07/2017 10:23:00 | 5 min

Ihmisoikeudet liiketoiminnan keskipisteessä

Lue lisää
Kuinka lisäarvoa luodaan tulevaisuudessa?
Artikkeli | 08/30/2017 11:26:00 | 5 min

Kuinka lisäarvoa luodaan tulevaisuudessa?

Lue lisää