Artikkeli | 09/04/2020 12:43:20 | 2 min Lukuaika

#ReadHour - Mitä sanovat vapaaehtoiset lukemisesta?

Elo-syyskuun vaihteessa laajasti näkyvässä Read Hour -kampanjassa UPM:n vapaaehtoiset osallistuvat ensimmäistä kertaa virtuaalisesti yläkoulujen äidinkielentunneille. Mitä sanoo lukemisesta itse vapaaehtoiset?

"Pidän lukemisesta ja hyvä lukutaito on mielestäni oppimisen ja menestyksen kivijalka. Lukutaidolla luodaan perusedellytykset oppimiselle ja sitä kautta oman osaamisen kehittämiselle. Uuden oppinen ja oman osaamisen päivittäminen ovat tärkeitä taitoja koko elämän ajan." -Ainomaija

"Lähdin mukaan vapaaehtoiseksi, koska tässä kampanjassa yhdistyy kaksi itselle sydäntä lähellä olevaa asiaa: Lukeminen sekä lasten ja nuorten parissa toimiminen. Mielestäni lukeminen on mahtava tapa rentoutua, heittäytyä eri maailmoihin ja oppia uutta. Siksi haluankin kannustaa myös lapsia ja nuoria lukemaan, koska uskon että jokaiselle varmasti löytyy itselle sopiva ja puhutteleva teos." -Eveliina

"Lukeminen on opettanut minut rauhottumaan ja olen saanut paljon elämyksiä kirjoista, ja siinä samalla kartuttanut sanavarastoani reilusti. Lukemisen oppiminen kuuluu minusta jokaisen perusoikeuksiin. Kirjasuositukseni on Philip K. Dick - Palkkionmetsästäjä. Kyseinen kirja innosti itseni lukemaan tieteiskirjallisuutta. Se on hyvin viihdyttävä, ja sillä on paljon annettavaa myös nykyaikana." -Valtteri

"Lukeminen on aina ollut minulle keino hankkia tietoa, tehdä matkoja menneisiin aikoihin ja vieraisiin kulttuureihin sekä tapa tutustua erilaisiin ihmisiin ja elämäntapoihin. Jokaisen tulisi lukea läpi elämänsä, siksi Read Hour -kampanja on tärkeällä asialla lisäämässä lukuintoa! Olen ollut aktiivisesti mukana aiemminkin vapaaehtoistyössä ja erityisesti nuorten kanssa työskentely on innostavaa. Read Hour -kampanjan myötä suosittelen lukemaan John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Se on vaikeasti kuvailtava hullunkurinen, jopa absurdi teos, jossa käsitellään toisinaan hyvin synkkiäkin aiheita." -Tuulia

"Olen huolestunut erityisesti poikien lukutaidon heikkenemisestä. Lukutaidon heikkenemisestä seuraa henkilökohtaisia tragedioita ja yhteiskunnallisia kustannuksia." -Petri

"Isommassa mittakaavassa koen, että lukutaito ja lukeminen yhdistää ihmisiä ja opettaa suvaitsevuutta. Lukeminen auttaa ymmärtämään maailmaa, missä elämme. Lähdin vapaaehtoiseksi Read Hour-kampanjaan, koska vapaaehtoistyö erityisesti nuorten kanssa tuntuu merkitykselliseltä ja koen tärkeäksi kannustaa nuoria lukemisen pariin. Päädyin Trevor Noahin kirjaan Laiton lapsi, joka kertoo hänen nuoruudestaan Etelä-Afrikassa, koska kirja opettaa elämästä ja maailmasta tavalla, joka sai minut sekä itkemään että nauramaan."- Laura

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää
Jesper tahtoo muuttaa näkemyksesi vanerista
Artikkeli | 02/08/2024 07:38:06 | 5 min

Jesper tahtoo muuttaa näkemyksesi vanerista

Lue lisää