Artikkeli | 11/05/2021 12:00:00 | 5 min Lukuaika

Vauhdikasta ammatillista kasvua UPM:n HR-palvelukeskuksessa, Krakovassa

Saara Töyssy

Editor, Tulus

Kuvittele, että olet juuri ottanut vastaan työpaikan vieraassa maassa, jonka kieltä et osaa. Jännittävää? Ehdottomasti. Hieman pelottavaa? Toki! Yritys voi kuitenkin tehdä uuteen paikkaan saapumisesta kotoisan kokemuksen. Puolan Krakovassa sijaitsevassa UPM:n HR-palvelukeskuksessa työskentelee lähes sata henkilöstöalan ammattilaista kymmenistä eri kulttuuritaustoista. Monet ovat muuttaneet Puolaan työn vuoksi. Tuloksena on erityinen työyhteisö, johon on ilo liittyä ja josta on ikävä lähteä.

Tiimikoordinaattori ja HR-asiantuntija Petra Kukonlehto muutti Suomesta Krakovaan 2020. Perehdytysprosessi oli sujuva ja työyhteisö toivotti Petran tervetulleeksi.

”Tukijärjestelmä on vankka. Täällä et ole koskaan yksin ongelmiesi kanssa. Asuin UPM:n vuokra-asunnossa ensimmäiset kolme kuukautta saapumiseni jälkeen ja sitten sain avukseni kiinteistövälittäjän, joka auttoi sopivan asunnon löytämisessä Krakovassa. UPM huolehti lennoista ja kaikista asiakirjoista. Työntekijä saa keskittyä uusiin tehtäviinsä. Lisäksi kaikki olivat alusta asti todella ystävällisiä”, Petra kertoo.

Petra työskentelee Develop and Perform -yksikössä, käyttää osan työajastaan Suomen työterveys- ja työturvallisuustiimissä ja tukee myös HR-palvelukeskuksen omaa perehdytysprosessia.

Meillä työskennellään paljon ryhmässä, myös yli tiimirajojen, mikä antaa meille runsaasti mahdollisuuksia oppia toisiltamme. Prosessimme eivät ole kovin tarkasti määriteltyjä, joten mahdollisuuksia ideoida ja kehittää uutta löytyy.

Vapaus kehittyä ja mahdollisuus ammatilliseen kasvuun

Petra sai kokea lämpimän ja hyvin järjestetyn vastaanoton Krakovassa, mutta työntekijäkokemus on pysynyt hyvänä sen jälkeenkin. HR-palvelukeskus näyttää löytäneen tasapainon kodikkaan ja pienen sekä suuren ja jännittävän välillä. Työntekijöiden keski-ikä on hieman yli 30 vuotta, ja työporukka viettää aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella. Kun joku siirtyy toisaalle, hän harvoin jättää mainitsematta, että tulee kaipaamaan yhteisön erityistä ilmapiiriä.

Myös Petra on löytänyt työpaikaltaan hyviä ystäviä. Hyvän ihmissuhdeverkoston lisäksi yksi palkitsevimmista asioista on tehtävien monipuolisuus ja mahdollisuudet oppia. Petralla oli kuusi kuukautta henkilöstöalan kokemusta ennen Krakovaan tuloaan – joillakin keskuksessa aloittavilla ei ole yhtään.

"Jokainen päivä on erilainen. Työtehtävät ovat monipuolisia ja niiden kirjo on laaja. Meillä työskennellään paljon ryhmässä, myös yli tiimirajojen, mikä luo runsaasti mahdollisuuksia oppia toisiltamme. Prosessimme eivät ole kovin tarkasti määriteltyjä, joten mahdollisuuksia ideoida ja kehittää uutta löytyy. Mukavia pieniä yksityiskohtia ovat kahden viikon välein järjestettävä kehumishetki, jossa keskitymme antamaan toisillemme myönteistä palautetta, ja työntekijöiden käytössä oleva koulutusraha", Petra kuvailee.

Petralla on paljon vapautta järjestää työnsä kuten hän parhaaksi näkee.

"Minulla on joitakin määräaikoja, mutta pystyn itse hallitsemaan ajankäyttöäni ja järjestämään työni parhaaksi katsomallani tavalla. Kesällä meillä oli joitakin auditointeja, joissa oli tiukemmat määräajat ja paljon tiimityötä. Kun työskentelee tiiminä kohti yhteistä määräaikaa, on paljon vastuuta. Päivittäin kommunikoimme aktiivisesti ad hoc -tehtävistä: kuka voi ottaa ne hoitaakseen ja mitkä tehtävät ovat etusijalla", hän kuvailee.

Krakow-group-photo-1000x562.jpg

Krakova on ihmeitä täynnä

Krakovassa on oma yliopisto, ja opiskelijoiden lisäksi kaupungissa viihtyvät myös turistit. Molempien ryhmien tarpeisiin vastaa kaupungin mahtava ravintolakulttuuri, lukemattomat kahvilat sekä monipuolinen kulttuuri- ja urheilutarjonta. UPM:n työntekijät eivät jätä hyödyntämättä Krakovan antimia. Petra on kulttuurin ystävä – ja Krakovassa sitä on paljon.

”Asun lähellä kaupungin keskustaa ja minulla on 20 minuutin junamatka toimistolle. Kun saavuin Krakovaan, yllätyin kaupungin kauneudesta ja ravintoloiden määrästä. Täällä on myös paljon museoita, gallerioita ja elokuvateattereita. Vanha juutalaiskortteli on erittäin kaunis. Seuraavaksi minulla on suunnitelmissa mennä pianotunneille, ne ovat täällä edullisempia kuin Suomessa”, Petra kuvailee.

Petralla näyttää olevan suunnitelmat kunnossa. Entä sinulla? Oletko valmis valloittamaan Krakovan?

"Keskukseen rekrytoimillamme henkilöillä ei välttämättä ole aiempaa kokemusta henkilöstöhallinnosta. Tärkeintä on, että on halukas oppimaan uutta ja olet luonteeltasi hitusen joustava, sillä ad hoc -tehtäviä on paljon ja työ on aika ajoin kiireistä. Tämä on loistava tilaisuus saada kansainvälistä kokemusta henkilöstöhallinnosta", Petra sanoo.

 

Tutustu avoimiin työpaikkoihin UPM:n HR-palvelukeskuksessa, Krakovassa

Lue toinen artikkeli työskentelystä ja asumisesta kauniissa Krakovassa

UPM:n HR-palvelukeskus Krakovassa

HR-asiantuntijatiimimme tukevat UPM:n työntekijöitä yli 40 maassa ympäri maailmaa, yhdeksällä eri kielellä. Tarjoamamme palvelut kattavat työntekijätiedot ja työsuhteen elinkaariprosessit, rekrytoinnin, oppimisen, palkkauksen ja etuudet sekä prosessien automatisoinnin ja HR-tietojen analysoinnin. HR Service Center on erinomainen näköalapaikka globaalin organisaation HR-prosesseihin ja loistava mahdollisuus vankan HR-osaamisen rakentamiseen.

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Behind the scenes:    Ympäristöpäällikkö Sanna Kontinen tuntee tehtaiden ympäristöasiat, puun alkuperän ja WISA-vanerin hiilijalanjäljen
Artikkeli | 10/30/2023 09:37:24 | 3 min

Behind the scenes: Ympäristöpäällikkö Sanna Kontinen tuntee tehtaiden ympäristöasiat, puun alkuperän ja WISA-vanerin hiilijalanjäljen

Lue lisää
Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!
Artikkeli | 12/01/2023 08:26:26 | 1 min

Kesätyöhaku on alkanut - tartu tilaisuuteen!

Lue lisää