Artikkeli | 12/01/2020 08:28:50 | 2 min Lukuaika

Kesätyö vahvisti tunnetta oikeasta alasta

Metsäekonomiaa ja markkinointia opiskeleva Hannes työskenteli kesäharjoittelijana UPM:n metsäpalvelutoimistossa. Työpäivät ovat kuluneet metsänomistajien asioiden ympärillä, ja tärkeimmäksi työtehtäväkseen Hannes mainitseekin metsänomistajien asioiden hoitamisen.

Kesän työtehtäviin on kuulunut myös esimerkiksi verkkotapahtuman suunnittelua sekä mainosvideon kuvaamista tapahtumaa varten. Normaalitilanteessa myös asiakastapaamiset olisivat olleet osa Hanneksen työnkuvaa, mutta poikkeusaikojen vuoksi tapaamisia on ollut vain muutama. Näissä tapaamisissa Hannes pääsi kuitenkin hyödyntämään yliopistossa opittua.

Kesä on mennyt mukavasti kannustavien työkaverien kanssa. ”He tietävät, millaisten asioiden kanssa painitaan. Olen tykännyt erityisesti siitä, että minulla on vastuu ja vapaus työssä sekä siitä, että on päässyt näkemään oman työn tuloksen ja ratkomaan ongelmia.”, Hannes sanoo.

Hannes kertoo, että on kesätyön ansiosta nähnyt, mitä metsäalalla todella tapahtuu. ”Aiemmin puhuttiin, että metsäalalla ei ole tulevaisuutta. Tuulet ovat kuitenkin kääntyneet; tämä on tulevaisuuden ala ja olen siitä samaa mieltä.” Hän on oppinut tuntemaan metsän omistamiseen liittyviä muutoksia ja trendejä, sillä kesän aikana on ehtinyt puhua satojen metsänomistajien kanssa. ”Tosi monet metsänomistajat asuvat pääkaupunkiseudulla, ja käsitys omasta metsästä saattaa kadota asutuskeskuksiin suuntautuvan muuttoliikkeen takia. Me olemme metsänomistajien kumppani.”

Kesän aikana Hannes pääsi katsomaan, millaista metsänhoitajan työ on. Positiivinen kokemus metsänhoidosta vaikutti syksyllä maisteriohjelmaan siirtyvän Hanneksen ajatuksiin tulevaisuuden työpaikasta ja -tehtävistä. ”Metsänhoitajan työt voivat viedä muille paikkakunnille, ja opintojen alussa mietin, onko minusta siihen, kun vahvuus olisi ehkä kuitenkin konttorilla.” Hannes on kuitenkin ehtinyt pohtia asiaa valmistumisen kynnyksellä ja kesä UPM:llä on vahvistanut tunnetta oikeasta alasta, mahdollisesti myös metsänhoitajana.  ”Jos sittenkin olisi mielenkiintoinen työ jossain muualla, niin se olisi tosi jees.”

 

Teksti ja kuva: Anni Kilponen

 

Kesätyöhaku on käynnissä 1.12.2020 - 14.2.2021, tutustu ja hae!

www.upm.fi/kesa