UPM.FI
  • Ajankohtaista
  • Graduate-harjoittelijat rynnistävät jälleen tositoimiin
Artikkeli | 01/13/2020 11:21:06

Graduate-harjoittelijat rynnistävät jälleen tositoimiin

Biofore Talon auditorion ovea raottaessani kohtaan rauhallista puheensorinaa, tuolien siirtelyä, naurahduksia ja kahvin tuoksua. Vuoden 2019 UPM Graduate -harjoittelijat ovat kokoontuneet ensimmäistä kertaa yhteen. Toisille päivä on aidosti aivan ensimmäinen päivä UPM:llä, toisilla on taustallaan esimerkiksi kesätyörupeama tai varhain aloitettu harjoittelu.

Ensimmäiset perehdytyspäivät vaativat harjoittelijoilta pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, sillä kansainvälisen yrityksen kuuden liiketoiminta-alueen, toimintakulttuurin ja käytäntöjen omaksuminen ei ole aivan helppo nakki. Fiiliksen lähtötaso vaikuttaa kuitenkin olevan melko hyvä.

graduates_sophie_julia.jpg

Sophie Schnepf ja Julia Popova tekivät yhdessä työterveyteen ja työturvallisuuteen liittyvää paritehtävää. Harjoittelijoilta kysyttiin muun muassa kävelevätkö he koskaan punaisia valoja päin. Käveletkö sinä?

Julia Popova aloittaa harjoittelunsa UPM Raflatacissa Tampereella. Julian harjoittelun aikaisista kiertokohteista yksi on melko varma: Raflatacin tehdas Puolassa.

”Luulen, että harjoittelu alkaa leppoisissa merkeissä ihmisiin ja tehtäviin tutustuen, mutta muuttuu sitten melko nopeasti intensiiviseksi työksi”, Julia pohtii. Hän haaveilee mahdollisuudesta päästä matkustamaan myös Kiinaan Raflatacin tuotantolaitokselle.

Sanni Siipilehto aloitti urakkansa jo kesäkuussa, ja kommentoi Julian mietteitä vierestä: ”Etenkin tuo jälkimmäinen osuus työtahdin nopeasta kiihtymisestä kuulostaa hyvin realistiselta!”, hän nauraa.

graduates_sanna.jpg

Sanni Siipilehto pystyi esittämään UPM:läisille tiukkojakin kysymyksiä aloitettuaan harjoittelunsa jo kesäkuussa.

Sanni aloitti harjoittelun ajoissa, sillä projekti, jossa hän työskentelee UPM Financessa oli intensiivisessä vaiheessa jo viime kesänä.

”Kyseessä on iso IT-hanke, jossa uudistetaan kokonainen järjestelmä. Projekti on ollut käynnissä jo muutaman vuoden ja ensi vuoden alussa on luvassa muutama go-live, muun muassa Uruguayssa, Suomessa ja Saksassa. Samoin kuin Julia, odotin, että ensimmäiset viikot perehtyisin asioihin, mutta päädyinkin tositoimiin heti ensimmäisen työviikon aikana”, Sanni kuvailee.

”Projektiin liittyy paljon aikapaineita ja työmäärä on valtava. Olen oppinut hirveästi, ja paljon sellaista, mitä en osannut etukäteen edes kuvitella, esimerkiksi organisaation muutoksenhallinnasta”, hän kertoo.

Myyntimiehiä kaksin kappalein

Sameer Sawaqed sekä Josef Doll ovat aloittaneet UPM Communication Papersin myynnissä ja myynnin kehittämisessä. Sameer on kotoisin Napervillestä USA:sta ja Josef Augsburgista Saksasta.  

Sameer on työskennellyt aikaisemmin Yhdysvalloissa Fortune 500 -listatussa yhtiössä ja ollut mukana pyörittämässä kokonaista koripallojoukkuetta.

graduates_sameer_josef.jpg

Sameer ja Josef ovat molemmat kansainvälisiä myyntimiehiä.

”Odotan harjoittelulta paljon uutta oppia myynnin kehittämisestä, kylmäsoitoista, hallinnosta ja liiketaloudesta ylipäänsä. UPM:ssä minua kiehtoo erityisesti laaja verkostoituminen erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Tämä on mahdollista globaalisti toimivassa yrityksessä”, Sameer kuvailee.

”Haluan saada hyvän kokonaisnäkemyksen tulevaisuuteen tähtäävästä globaalista liiketoiminnasta. Tällä hetkellä kierrän eri osastoilla saadakseni hyvän ymmärryksen niiden yhteistoiminnasta. Myös minua kiinnosti UPM sen kansainvälisyyden vuoksi”, kertoo Josef.

Kestävää toimintaa hämmästykseen asti

UPM Plywood on puolestaan saanut vahvistusta hongkongilaisesta Mandysta, eli Kai Yi Tongista, joka on aloittanut työt Hampurissa kuukausi aiemmin. Mandyn koulutustausta on liiketaloudessa ja markkinoinnissa.

”Työni on painottunut myynnin operatiiviseen puoleen, vanerin spesifikaatioihin, markkinointiin ja myynnin tiedonhallintaan. Olen mukana myös kahdessa markkinatutkimusprojektissa ja Lahteen myöhemmin siirtyessäni minua odottaa työ asiakastiedonhallinnan parissa. Asiakassuhteet ja asiakkaan sitouttaminen kiehtovat minua erityisesti ja odotan innolla sitä, että saan lisää tietoa Plywoodin asiakaskokemuksesta”, Mandy kuvailee.

Erityisesti UPM:n panostus kestävään liiketoimintaan on tehnyt Mandyyn vaikutuksen.

”Toiminnan kestävyyttä on ajateltu UPM:ssä niin pitkälle, että minun on ollut vaikea uskoa sitä todeksi. On hienoa olla täällä”, Mandy sanoo.

graduates_mandy.jpg

Mandy kuvailee UPM:n työilmapiiriä hyväksi ja on iloinen saadessaan työskennellä yrityksessä, joka on ottanut kestävän liiketoiminnan periaatteet aidosti omakseen.

Intensiivinen päivä Biofore-talolla jatkuu toimittajan hipsiessä varovasti ulos ovesta. Fiksu harjoittelijajoukko tuo tulevana vuonna jälleen kerran valtavan määrän uusia ideoita, innostusta ja hurjan työpanoksen taloon. Tervetuloa!

 

Haku on nyt auki vuoden 2020 UPM Graduate -harjoitteluohjelmaan.

Lue lisää ja lähetä hakemuksesi helmikuun loppuun mennessä. 

 

 

Teksti: Saara Töyssy