UPM.FI
Artikkeli | 04/29/2019 11:46:34

Kuusi huipputurvallista vuotta

UPM:n panostukset työturvallisuuden parantamiseen vaikuttavat konkreettisesti työntekijöiden ja urakoitsijoiden arkeen jokaisessa toimipaikassa ympäri maailman.

Kymin sellutehtaalla on keväällä tulossa täyteen kuusi täyttä toimintavuotta ilman yhtäkään UPM:läisen poissaoloon johtanutta työpaikkatapaturmaa (Lost Time Accident eli LTA).

Kymin sellutehtaalla saman aikajakson aikana tehdyt kaksi mittavaa laajennushanketta tekevät saavutuksesta entistä merkittävämmän. Syksyllä 2015 valmistuneessa KYMI700-laajennusprojektissa sellutehtaan tuotantokapasiteetti kasvoi 170 000 tonnia 700 000 tonniin ja Kymi 870 -projektissa edelleen 870 000 tonniin.

”Tämä tulos ei ole seurausta mistään yhdestä tai kahdestakaan asiasta vaan koko organisaation vahvasta sitoutumisesta turvallisuuteen”, kuvailee tehtaan turvallisuuspäällikkö Tuomo Lindén.

Turvallisuuteen sitoutuminen merkitsee käytännössä esimerkiksi sitä, että työturvallisuusasiat nostetaan kaikissa kokouksissa esille heti kokouksen alkaessa. Turvallisuutta käydään läpi kolme kertaa viikossa pidettävissä tuotannon ja kunnossapidon aamupalavereissa.

”Käsittelemme turvallisuusilmoitukset, kirjaamme ylös mihin toimenpiteisiin ryhdymme, teemme aikataulun ja seuraamme toteutusta. Myös koulutuksella ja turvallisuusasioiden esillä pitämisellä on suuri merkitys. Turvallisuus alkaa itsestä. Minkä tahansa työn aloitusvaiheessa meidän tulisi miettiä, mitä riskejä ja vaaroja siihen liittyy sen sijaan että ryntäämme tekemään”, Lindén kuvailee.

Viime vuoden lopulla Kymillä järjestettyyn päivän mittaiseen turvallisuusvalmennukseen osallistuivat tehtaan tuotannon ja kunnossapidon työntekijät.

 

Teksti: Petra Niemi