Artikkeli | 08/30/2017 11:26:00 | 5 min Lukuaika

Kuinka lisäarvoa luodaan tulevaisuudessa?

Nopeasti muuttuvassa maailmassa yrityksissä pohditaan entistä tarkemmin, kuinka lisäarvoa kyetään luomaan myös tulevaisuudessa.

”Arvonluonnin käsite on aiemmin ollut sidoksissa rahalliseen pääomaan, raaka-aineisiin ja työvoimaan, joiden yhteisestä vaikutuksesta on syntynyt jokin markkinoille myytävä tuote. Viime vuosina aineettomien pääomalajien osuus arvonluonnissa on kasvanut yritysten aineellisten pääomien rinnalla”, kertoo PwC:n yritysvastuupalveluden johtaja Sirpa Juutinen.

Juutinen huomauttaa, että viisaasti toimivissa yrityksissä ymmärretään hyvin myös muista pääomalajeista syntyvä arvonkehitys.

”Esimerkiksi vastuullisuuden osalta yritykset nostavat aiempaa tarkemmin esille luonnonpääoman sekä siihen liittyvät riskit, henkilöstön intellektuaalisen pääoman mutta myös suhteet lähiyhteisöihin ja sidosryhmiin. Näitä asioita yrityksissä voidaan johtaa aktiivisesti. Eri pääomalajeja taitavasti yhdistelemällä luodaan uusia tuotteita ja palveluita, joiden avulla pystytään muuttamaan maailmaa.”

Vastuullisuus on kiinteä osa UPM:n Biofore-strategiaa. Yhtiön 34 vastuullisuustavoitteesta osa on jatkuvia ja toiset ulottuvat aina vuoteen 2030 saakka. UPM:n vastuullisuuden painopistealueina ovat taloudellinen-, sosiaalinen- ja ympäristövastuu. Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan vuosittain niille asetettujen mittareiden avulla.

”UPM:ssä yritysvastuuasioita hoidetaan erittäin ammattimaisesti ja koko henkilöstö on sitoutunut tavoitteisiin ylintä johtoa myöten. UPM on myös ottanut kestävän kehityksen näkökulmasta mahdolliset riskit strategisen tason tarkasteluun jo varhaisessa vaiheessa, joten yrityksen toiminta on rakennettu tulevaisuutta varten”, arvioi Juutinen.

Riskit haltuun

Yritykset arvioivat vuosiraporteissaan aiempaa tarkemmin, kuinka lisäarvoa syntyy nykyhetkessä ja mitkä tekijät saattaisivat vaikuttaa arvonluontiin esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden päästä. Tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta on kasvanut, joten kestävän kehityksen teemat nousevat esille yhä vahvemmin.

”Riskinä voi olla esimerkiksi tietyn pääomanlajin, vaikkapa raaka-aineen saatavuuden, laadun tai hinnan merkittävät muutokset 3-5 vuoden sisällä mutta myös pidemmällä aikavälillä. Metsäteollisuuden uudet investoinnit ovat valtavia, joten yrityksillä täytyy olla pitkän aikavälin näkemys siitä, mihin suuntaan asiat etenevät”, huomauttaa Juutinen.

Ilmastonmuutos, mahdollinen globaali päästökauppa ja hiilidioksidipäästöjen hinta ovat kysymyksiä, joihin yritykset voivat toiminnallaan vaikuttaa, mutta reunaehdot tulevat poliittisen päätöksenteon kautta. Myös digitalisoituminen, robotiikka ja henkilöstön osaamiseen liittyvät muutokset vaativat yrityksiltä entistä suurempaa sopeutumiskykyä. Eri pääomanlajien merkitys vaihtelee ajan ja kehityksen myötä.

Liiketoiminnan kehitys voi aiheuttaa myös monia kielteisiä vaikutuksia, kuten esimerkiksi ympäristövaikutukset tai ihmisoikeuksiin ja maanomistukseen liittyvät kysymykset. Myös näitä viestejä yritysten on kuunneltava tarkasti.

”Jos yritys haluaa esimerkiksi hoitaa ihmisoikeusasiat esimerkillisesti, se tekee asiasta tietoisen päätöksen ja luo tätä varten oman politiikan. Kun arvot ja politiikka ovat kunnossa, yrityksen on myös toimittava tavoitteidensa mukaisesti. Arvojen vastainen toiminta saattaa puolestaan vaarantaa tulevien pääomien tuoton.”

”Viime kädessä joudumme miettimään, mikä on kestävä taso, jotta lisäarvoa voidaan tuottaa myös tulevaisuudessa - arvioidaanpa tilannetta sitten globaalisti, maanosan, maan tai tietyn paikkakunnan näkökulmasta katsottuna”, hän sanoo.

Sidosryhmäsuhteet mittarina

Juutinen korostaa, että toimiva yhteistyö yritysten ja sidosryhmien välillä on hyvä mittari ja mahdollisuus molemmille osapuolille.

”Sidosryhmät ovat useimmiten asiantuntijoita ehkäpä jollakin kapealla, mutta erittäin vaikuttavalla alalla. Ne tuovat esille iduillaan olevia asioita, jotka voivat kasvaa suureksi tulevaisuudessa. Yritysten kannattaa kuunnella kaikkia sidosryhmiä tarkasti ja hakea kokonaisnäkemystä, mihin suuntaan maailma on mahdollisesti menossa, millaisia riskejä kehitykseen liittyy ja kuinka muutoksesta voitaisiin hyötyä.”

”Esimerkiksi UPM selvittää järjestelmällisesti sidosryhmien odotuksia ja näkemyksiä ja prosessoi niitä vastatakseen paremmin tulevaisuuden ongelmiin”, hän lisää.

Myös sijoittajat seuraavat sijoituskohteidensa yritysvastuun toteutumista aiempaa tarkemmin, sillä he pyrkivät varmistamaan sijoituksensa arvon kehittymisen tulevaisuudessa.

”Sijoittajien kiinnostus vastuullisesti toimivia yrityksiä kohtaan on viimeisin muutosta nopeuttava voima. Sijoittajat seuraavat ja tuntevat tarkasti, missä lisäarvoa syntyy ja missä tuotto on tulevaisuudessa vaarassa. He miettivät tarkasti, mistä syntyy kassavirtaa, ja tämä puolestaan kiihdyttää muutosprosessia edelleen. Esimerkiksi fossiilisen energian sijaan investoinnit virtaavat kohti kestäväpiä sijoituskohteita”, hän huomauttaa.

Digitaalinen tiedonvälitys ja sosiaalinen media ovat mahdollistaneet aiempaa suuremman läpinäkyvyyden. Mahdolliset epäkohdat paljastuvat aiempaa helpommin, ja niihin voidaan myös reagoida nopeammin. Myös kuluttajat voivat vaikuttaa päätöksillään ja kulutustottumuksillaan yritysten toimintaan.

Metsäteollisuus näyttää suuntaa

Juutisen mukaan suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat osoittaneet monella tapaa panostavansa vastuullisuuteen niin kotimaassaan kuin muualla. Teollisuudenalalla on tahtoa ja osaamista hoitaa asiat hyvin.

”UPM:n vahvuutena on, että perusasiat ovat olleet pitkään hyvässä kunnossa, joten sillä on kykyä ja mahdollisuuksia reagoida asioihin, jotka saattavat tulla vastaan yllättäen. Korkea perussuoritusvarmuus ei ole itsestään selvä asia kaikille yrityksille.”

”Luotan markkinavoimiin, jossa UPM:n kaltaiset yritykset kuuntelevat sidosryhmiä, tuntevat vastuunsa ja ajattelevat pidemmällä aikavälillä, mikä puolestaan tukee arvonlisän muodostumista myös tulevaisuudessa.”

 

Vesa Puoskari

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Vastuulliseen liiketoimintaan sijoittaminen kannattaa
Artikkeli | 01/30/2017 09:47:00 | 2 min

Vastuulliseen liiketoimintaan sijoittaminen kannattaa

Lue lisää
Ihmisoikeudet liiketoiminnan keskipisteessä
Artikkeli | 03/07/2017 10:23:00 | 5 min

Ihmisoikeudet liiketoiminnan keskipisteessä

Lue lisää