Artikkeli | 11/07/2016 10:01:00 | 3 min Lukuaika

Henganin kolme vuosikymmentä – terveyssiteistä pehmopaperin vallankumoukseen

Vanessa Yang

Anhain kaupunki Fujianin maakunnassa Kiinassa on aina ollut vilkas kauppapaikka. Nykyään siellä sijaitsee myös Kiinan suurin terveyssiteiden, vaippojen ja pehmopaperien valmistaja Hengan International Group Company Limited, joka on listattu Hongkongin pörssiin.

Xu Lianjie toimi 1980-luvun alkupuolella vaatetehtaan johtajana, kunnes hän sattumalta tutustui terveyssiteiden tuotantoon. Koska vaatemarkkinoilla oli jo ylitarjontaa ja terveyssiteet olivat vasta rantautumassa Kiinan markkinoille, Xu päätti kokeilla uutta teollisuudenalaa. Hän perusti Hengan-yrityksen vuonna 1985. ”Heng” tarkoittaa pysyvyyttä ja ikuisuutta ja ”An” viittaa Xun kotikaupunkiin, Anhaihin. Tänään yhtiö on Kiinan johtavan pehmopaperiyhtiö ja Xu sen toimitusjohtaja.

Parempaa elämänlaatua naisille

Konservatiivisessa kiinalaisessa yhteiskunnassa tiedonsaanti oli hankalaa, ja vielä 1980-luvulla monet kiinalaisnaiset eivät olleet koskaan kuulleetkaan terveyssiteistä. Xu antoi Henganin ensimmäiselle terveyssidetuotteelle nimeksi Anle, joka tarkoittaa mukavuutta.

Anle-terveyssiteet tuotiin Shanghain markkinoille vuonna 1986, ja niistä tuli hetkessä maanlaajuinen myyntimenestys. Anle tunnettiin korkeasta laadustaan, ja pian se hallitsi kiinalaisia terveyssidemarkkinoita 40 prosentin osuudella.

Nopeaa kasvua pehmopapereilla

Xun seuraava läpimurto oli pehmopaperituotemerkki ’Hearttex’, joka toimi yhtiön ponnahduslautana nopeaan kasvuun.

Vuonna 1998 Xu sairastui poskiontelotulehdukseen. Koska Manner-Kiinasta oli vaikea löytää nukkaamattomia paperinenäliinoja, hän joutui hankkimaan niitä usein Hongkongista. Xu huomasi, että markkinoilla oli tarve korkealaatuisille pehmopaperituotteille. Tuolloin kiinalainen yhteiskunta oli 20 vuoden ajan elänyt murroksessa ja pyrkinyt avaamaan markkinoitaan maailmantaloudelle. Xu näki mahdollisuuden hyödyntää elintason nousua ja kuluttajien tietoisuuden kasvua.

Xu iski markkinoille ja mullisti pehmopaperiteollisuuden kehittämällä laadukkaan pehmopaperituotemerkin. Hearttex valloitti nopeasti ensin eteläisen Kiinan markkinat ja sen jälkeen koko Kiinan markkinan.

Nykyään Henganin pehmopaperien tuotantokapasiteetti on noin miljoona tonnia vuodessa. Yhtiön valikoimien kolme suurinta brändiä ovat Hearttex, Premium (Youxuan) ja Pino, jota myydään yli kymmenessä eri pakkauskoossa. Hearttex on ollut kiinalaisten suosituin pehmopaperimerkki jo vuosien ajan.

Kestävää kehitystä yhteistyöllä

”Hengan ei olisi päässyt näin pitkälle ilman tinkimättömyyttä, innovaatioita, toimivaa yrityskulttuuria ja vastuullisuutta. Vastuullisuudesta saamme kiittää myös kumppaniemme tukea ja apua”, Xu sanoo.

UPM on toiminut Henganin selluntoimittajana vuodesta 2009.

”UPM on Henganin paras kumppani. UPM on auttanut asiakkaitaan ymmärtämään kestävän kehityksen merkityksen, mikä on jopa arvokkaampaa kuin heidän tarjoamansa tuotetuki ja tekninen palvelu”, Xu toteaa.

Vastuullisuus on Henganille erittäin tärkeää. Viime vuonna UPM ja Hengan käynnistivät vastuullisuudesta, ympäristöasioista ja työturvallisuudesta aktiivisen vuoropuhelun, joka jatkuu edelleen.

Vuonna 2014 kiinalaisen pehmopaperin tuotantokapasiteetti kasvoi 4,4 prosenttia 8,3 miljoonaan tonniin. Xun mukaan Kiinan pehmopaperiteollisuudessa on nyt todella paljon toimijoita ja hintakilpailu on kovaa. Jos yrityksen tuotteet ovat huonolaatuisia tai yritys ei noudata ympäristövaatimuksia, se ajautuu pois markkinoilta ennemmin tai myöhemmin.

www.upmpulp.fi

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää
Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää