Artikkeli | 10/09/2015 10:20:00 | 3 min Lukuaika

Kohti kestävää taloutta

Fossiilisten raaka-aineiden korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla on teollisen tuotannon seuraava merkittävä aalto. Uusien innovaatioiden ja vahvan tutkimus- ja kehitystyön ansiosta UPM näyttää suuntaa kehityksen kärjessä.

UPM:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Heikki Ilvespää vahvistaa, että läpimurto toisen sukupolven biokemikaaleissa on UPM:n tutkimus- ja kehitystyön seuraava tavoite.

”Etenemme hyvin systemaattisesti, ja ensimmäiset biokemikaaleihin perustuvat tuotteet, kuten GrowDex ja BioPiva, on jo lanseerattu markkinoille.”

Muovien valmistaminen uusiutuvista raaka-aineista on biokemikaalien yksi mahdollinen sovelluskohde.

”Kun puusta saatava sellu pilkotaan sokereiksi ja tuotetaan siitä edelleen kemiallisiksi rakenneaineiksi, saaduista raaka-aineista voidaan tehdä tulevaisuudessa lähes kaikkia nykyään muovista valmistettavia tuotteita, esimerkiksi juomapulloja virvokejuomateollisuudelle. Sovellusten määrä on käytännössä rajaton”, hän lisää.

UPM_WEB_magazine_FIN_bioeconomy5

UPM_WEB_magazine_FIN_bioeconomy2

Innovaatiot kasvun perusta

Biomateriaalista valmistettujen tuotteiden kysynnän kasvu perustuu kuluttajien valintoihin sekä teollisuuden haluun vähentää riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista valmistettavista tuotteista. Myös pyrkimys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseen tukevat teollisuudenalan kasvua.

”Puusta ja sellusta tehtävät rakennus-, pakkaus- ja hygieniatuotteet sekä niihin liittyvät tuoteinnovaatiot ovat kasvava trendi ja siten myös UPM:lle hyvä lyhyen tähtäimen kasvun perusta. Uusiutuviin materiaaleihin perustuvien tuotteiden kysyntä laajenee jatkuvasti”, Ilvespää arvioi.

Esimerkiksi suuret elintarviketuottajat lisäävät biomuovien käyttöä pakkausmateriaaleina, ja autonvalmistajat pyrkivät kasvattamaan uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien käyttöä.

”UPM:n Biofore-konseptiauto osoitti, että myös autot voidaan valmistaa kokonaan uusituvista ja kierrätettävistä materiaaleista aina polttoainetta myöten”, huomauttaa Ilvespää.

Jätteet kiertoon

Ilvespää näkee, että UPM:n kaltaisilla yrityksillä on uusiutuviin tuotteisiin ja kierrätykseen perustuvassa taloudessa merkittävä rooli. ”Vahvuutemme perustuu uusiutuvien bioraaka-aineiden kasvattamiseen sekä hankintaan kestävällä tavalla, mutta ydinosaamisemme ulottuu näiden raaka-aineiden prosessointiin saakka.” ”Pyrimme käyttämään raaka-aineita ja energiaa mahdollisimman vähän, ja hyödynnämme sivuvirtoja ja tuotantojätteitä myös tuotteissamme. Toimintamalli sopii erinomaisesti nopeasti kasvavaan biotalouteen ja kiertotalouteen, jossa niukkoja resursseja hyödynnetään tehokkaasti.”

Jäähyväiset fossiilisille raaka-aineille

Ilvespää painottaa, että uusiutuvien tuotteiden, kuten biokemikaalien ja polttoaineiden, on oltava kilpailukykyisiä ennen kaikkea kustannuksiltaan, mutta myös ympäristöystävällisyys on entistä vahvempi myyntiargumentti.

”Biokemikaaleista valmistettujen tuotteiden hiilijalanjälki on pienempi, joten on tärkeää, että saamme vähitellen kestäviä ratkaisuja myös kemian sovelluksiin. Meidän on kuitenkin mietittävä tarkasti, kuinka pitkälle tuotteita kannattaa jatkojalostaa, jotta niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti.”

”Mitä lähemmäksi kuluttajatuotteiden valmistusta siirrymme, sitä suurempaa toiminnallisuutta biomateriaaleilta vaaditaan. Ympäristöargumenttien lisäksi tuotteilla on mielellään oltava fossiilisia raaka-aineita parempi suorituskyky, jolloin toimitusketjuun on helpompi päästä mukaan”, Ilvespää lisää.

Ilvespää myöntää, että äärimmilleen optimoidun fossiilisten raaka-aineiden käyttöön perustuvan tuotantoketjun korvaaminen uusiutuvilla on mittava ja aikaa vievä tehtävä. Tuotteen kehityspolku tutkimuslaboratorioista pilottivaiheen kautta tuotantoon kestää helposti 7-10 vuotta.

UPM-WEB-magazine-FIN-bioeconomy 

 

Uusia tuotteita ja kustannustehokkuutta

EU-rahoitusta biokemikaalien tutkimiseen

 

 

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
UPM ProFi: Kaiken se kestää
Artikkeli | 03/27/2018 11:19:00 | 3 min

UPM ProFi: Kaiken se kestää

Lue lisää
Kiertotalouden ytimessä
Artikkeli | 05/11/2017 07:55:00 | 5 min

Kiertotalouden ytimessä

Lue lisää