Metsätalouden vesistökuormitus on hajakuormitusta
Metsätalouden vesistökuormitus on hankala mitata. Metsätalous koskettaa laajoja ja hajanaisia pinta-aloja ja toimenpidealueen ominaisuudet ja etäisyys vesistöihin vaikuttaa merkittävästi kuormituksen määrään. Eikä sovi unohtaa vaihtelua vesiensuojelutoimenpiteiden laadussa ja mitoituksessakaan.
Metsätalouden kuormitus on tyypiltään hajakuormitusta. Kaikilta metsäalueilta, vaikka metsätaloutta ei harjoitettaisikaan, syntyy luonnonprosesseista peräisin olevaa ravinne- ja kiintoaineskuormitusta. On vaikeaa erottaa luonnonhuuhtoumaa ja metsätaloustoiminnasta johtuvaa kuormitusta toisistaan. Eri arvioiden mukaan vesistöihin kohdistuvasta kokonaisravinnekuormituksesta metsätalouden osuus Suomessa vaihtelee typen ja fosforin osalta välillä 3 – 15 %, alueesta riippuen.
Vesiensuojelun keinopaketti on laaja
Metsätaloudessa vesiensuojelun tärkeys on vuosikymmenten mittaan korostunut, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä arvokehitys jatkuisi samankaltaisena myös tulevaisuudessa. Metsätalouden vesiensuojelu on kiinteä osa metsäsertifiointijärjestelmiin kirjattuja vaatimuksia. Hyvän metsänhoidon suositukset ja metsätalouden toimijoiden omat ohjeistot sisältävät ratkaisuja vesistövaikutusten hallintaan.
Keinopalettiin kuuluvat muun muassa hakkuissa ja metsähoitotoimenpiteissä vesien varsille jätettävät suojavyöhykkeet sekä kunnostusojituksessa kaivukatkot, lietekuopat ja pintavalutuskentät. Pohjavesialueille on omat ohjeensa, jotka rajoittavat esimerkiksi lannoitusta ja ojitusta. Yleisesti ottaen toimenpiteet on suunniteltava siten, että ravinne- ja kiintoainehuuhtoumia ehkäistään hyvällä työmaasuunnittelulla. Hyvä käytännön esimerkki tästä on maanmuokkaus rinnealueella. Muokkausjälki tehdään pinnanmuodot huomioiden siten, että se on valumasuuntaa vasten ja eroosioherkimmät kohdat jätetään muokkaamatta.
Vesiensuojelun keinoja on siis laaja valikoima. Haasteena ei useimmiten olekaan soveltuvan keinon puute, vaan vesiensuojeluratkaisujen oikea valinta ja mitoitus työmaan ominaisuudet huomioiden. Lisäksi on tunnistettava olosuhteiden vaikutus.
Suunnittelun merkitys korostuu
Muuttuvassa ilmastossa myös puunkorjuussa tulee jatkossa vastaan entistä enemmän tilanteita, joissa vesiensuojelunäkökulma korostuu hankalien olosuhteiden vuoksi. Tässä taas yksi perustelu lisää ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydelle.
Paitsi kohdetasolla, hyvää suunnittelua ja oikeaa mitoitusta tarvitaan myös hieman laajemmassa mittakaavassa. Pinnanmuodot ja maaston korkeusvaihtelut jakavat maan valuma-alueisiin. Tämä tarkoittaa sellaista yhtenäistä aluetta, jolta pintavedet ohjautuvat kohti samaa kohtaa, niin sanottua valuma-alueen purkupistettä. Pienvaluma-alueita on Suomessa tuhansittain, mutta maa voidaan jakaa myös suuriin vesistöalueisiin perustuviin valuma-alueisiin. Sama logiikka toimii niissäkin.
Metsätaloudessa valuma-aluekohtaisessa tarkastelussa keskitytään kuitenkin tuohon pienempään mittakaavaan. Tätä kirjoitettaessa valuma-aluekohtaisen vesiensuojelun suunnittelun vakiintuminen yleiseksi käytännöksi on ehkä vielä enemmän tulevaisuutta kuin nykypäivää. Ideana on, että valuma-alueen tasolla mitoitetaan vesiensuojelutoimenpiteet siten, että ne ovat riittäviä hallitsemaan koko valuma-alueella toteutettavien metsätaloustoimenpiteiden aiheuttaman kuormituksen. Tässä tullaan siihen, että suunnittelussa pitää ottaa huomioon pinta-alojen ja kohteiden ominaisuuksien lisäksi myös ajallinen jatkumo ja samalla katsoa sekä menneeseen että tulevaan. Metsäsuunnitelma metsätalouden perustyökaluna tarjoaa tähänkin haasteeseen erittäin hyvän alustan.
Lainsäädäntö ja sertifiointi ohjaavat käytännön toimintaa
Mennäänpä vielä hetkeksi takaisin sinne, mistä tämä teksti alkoi eli lähteen reunalle. Sieltähän niitä oikeita syitä löytyy, miksi edellä kuvattuja vesiensuojelutoimenpiteitä tarvitaan. Lähteet, purot ja norot lähiympäristöineen ovat eräitä metsälain määrittelemiä erityisen tärkeistä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteet pitää säilyttää. Metsälain tämän pykälän takana on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
Lähteet mainitaan lainsäädännössä myös toisessa laissa: vesilaki ottaa kantaa nimenomaan itse lähdealtaaseen ja sen luonnontilan säilyttämiseen. Vesilaissa on myös yleisempiä säädöksiä vesistöjen laadun säilyttämisestä ja niiden muuttamisen luvanvaraisuudesta. Näiden säädösten tavoitteena on vesien hyvän tilan ylläpitäminen, mikä tietysti on luonnon ja yhteiskunnan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Ympäristönsuojelulaki puolestaan sisältää yleisen ympäristön pilaamiskiellon, joka koskee myös vesiä.
Jos ajatellaan edellä mainittujen asioiden valossa kuvan lähdettä ja sen lähistöllä tehtävää metsänuudistamista, niin käytäntö voisi olla esimerkiksi tällainen: hakkuussa lähteen ympärille jätetään riittävä puustoinen suojavyöhyke, maanmuokkauksessa huolehditaan siitä, että suoria valumia lähteeseen päin ei synny ja lähteen vesitaloutta ei muuteta. Lisäksi metsänviljelyn yhteydessä taimien istutusvälineistö pestään jossain muualla kuin luonnonvesissä.
Lainsäädäntö ja metsäsertifiointi ohjaavat käytännön toimintaa asettamalla reunaehdot yksittäisille tapauksille. Ne eivät kuitenkaan ota kovinkaan suorasti kantaa siihen, mikä on puhtaiden pinta- ja pohjavesien sekä eliöstöltään rikkaiden vesistöjen kokonaismerkitys yhdelle ihmiselle, kyläyhteisölle tai Suomi-brändille, vaikkakin myös tällaisia ajatuksia säädösten taustalla varmasti on. Vesiemme tila on edelleen kansainvälisesti katsottuna erittäin hyvällä tasolla ja sitä asetelmaa meidän ei pidä menettää.
Joskus tuntuu siltä, että vesiin liittyviä asioita pidetään Suomessa itsestään selvinä. Kaikkialla maailmassa näin ei ole. Viime vuonna isännöin kiinalaisia vieraita, joiden ohjelmaan kuului metsäretkeily, rantasauna ja illallinen. Minulla jäi vähän suu auki, kun eräs ryhmästä kysyi, voiko tuossa järvessä todella käydä uimassa, onko vesi niin puhdasta? Tämä metsän keskellä sijaitsevan, hiljaisen ja lähes rakentamattoman järven rannalla esitetty kysymys avasi silmiäni todellisuudelle taas hieman enemmän.
