INNOVATIIVISUUS VERSOO METSÄSTÄ
UPM:n kulmakiviä ovat kuituun ja biomassaan pohjautuvat liiketoiminnot sekä uusiutuvat raaka-aineet ja tuotteet. Yhtiö koostuu kuudesta itsenäisestä liiketoiminta-alueesta: Energia, Sellu, Metsä ja sahat, Paperi, Tarrat sekä Vaneri.
UPM hyödyntää kuitua ja metsäbiomassaa nykyisissä tuotteissaan ja tavoitteena on luoda uusia kasvumahdollisuuksia jatkuvan tuotekehityksen sekä innovoinnin pohjalta. UPM tarjoaa älykkäitä ja kestäviä tuotteita ja ratkaisuja asiakkailleen kaikkialla maailmassa.
Biofore on UPM:n luoma käsite, joka asemoi yhtiön uudella tavalla. Bio viestii suuntautumista tulevaisuuteen, kestäviä ratkaisuja ja hyvää ympäristönsuorituskykyä. Fore viittaa metsään (forest) ja yhtiön asemaan kehityksen edelläkävijänä (in the forefront).
Yhtiön menestys johtavana biometsäteollisuusyhtiönä perustuu kestävään kehitykseen, innovaatioon ja sitoutumiseen.
UPM toimii vastuullisesti. Yhtiö on määritellyt toiminnalleen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset yritysvastuuperiaatteet ja mittarit. Osaavat ihmiset, tulevaisuuteen suuntaava tutkimus ja kehitystyö sekä hyvä ympäristönsuorituskyky ovat keskeisiä UPM:n menestykselle.
VISIO
Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Kustannustehokkuus, muutosvalmius ja huippuinnovaatiot luovat uusia markkinoita.
TOIMINTA-AJATUS
Luomme lisäarvoa uusiutuvista ja kierrätettävistä raaka-aineista. Hyödynnämme osaamistamme ja teknologiaa kuitu-, energia- ja tekniset materiaalit -liiketoiminnoissa.
