Energia ja sellu

UPM:n metsät

UPM:n metsät

Yhtiön omat metsät ovat UPM:n metsäosaamisen vankka perusta. UPM omistaa Suomessa metsää noin 915 000 hehtaaria. Yhtiöllä on omia metsiä myös Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi sen hoidossa on noin 1,5 miljoonaa hehtaaria sekä yksityismetsäomistajien metsiä Suomessa ja Isossa-Britanniassa että valtiolta vuokrattua metsää Venäjällä. Metsiä hoidetaan kestävästi, tehokkaasti ja taloudellisesti. Kaikki yhtiön metsät on PEFC- tai FSC-sertifioituja.

Metsien uudistamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Suomessa UPM:llä on oma taimitarha Joroisissa. Se tuottaa vuosittain noin 14 miljoonaa laatutainta istutettavaksi sekä omien että hoitometsien uudistusalueille. Enenevä osa metsänviljelystä tehdään koneellisesti. Luontaista uudistamista (siemenpuut) käytetään siellä, missä se on järkevää. Taimikoiden perkaukset tehdään ajallaan, kuten myös harvennushakkuut, joita yleensä on kaksi ennen metsän uudistushakkuuta.

UPM:n omissa metsissä jokaisen metsätilan luontoarvot on selvitetty ja ne on tallennettu yhtiön omaan paikkatietojärjestelmään. Yhtiöllä on globaali metsien monimuotoisuusohjelma, jossa on määritelty kuusi pääaihealuetta, jotka ovat tärkeitä metsien luontaisen monimuotoisuuden edistämiseksi. Ohjelmassa määriteltyjen globaalien tavoitteiden pohjalta asetetaan maakohtaiset tavoitteet ja tehdään paikalliset toimintasuunnitelmat, joita toteutetaan yhtiön omissa metsissä.

Omien metsien tuottoa pyritään jatkuvasti lisäämään. Tätä tehdään niin metsänhoidon tehokkuutta kuin metsien käyttöarvoa lisäämällä. Tonttien ja muuhun kuin metsätalouskäyttöön paremmin soveltuvien maa-alueiden myynti on osa tätä jalostusprosessia.