Tavoitteena kestävä kasvu ja fossiilisia korvaavat innovaatiot

Elintason noustessa ja väestön ikääntyessä kasvava, kaupungistunut keskiluokka kuluttaa enemmän ja pidempään. Samalla maailma on edelleen hyvin riippuvainen ilmastonmuutosta aiheuttavista fossiilisista raaka-aineista ja energianlähteistä.

Tuotteemme ja palvelumme vastaavat näihin haasteisiin. Biofore-strategiamme, tulevaisuuteen katsova toiminta-ajatuksemme ja arvomme ohjaavat ja innostavat meitä luomaan positiivista arvoa yhteiskunnalle ja osakkeenomistajillemme. Ne kannustavat meitä kohti haasteellisia 2030-vastuullisuustavoitteitamme, jotka myötävaikuttavat positiivisesti moniin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. YK:n Global Compact -aloitteen jäsenenä kunnioitamme sen kymmentä periaatetta, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, työvoimaan, ympäristöön ja lahjonnanvastaiseen toimintaan.

Vastuullisuus kaiken toiminnan keskiössä

Raaka-ainehankintamme on vastuullista läpi koko hankintaketjun. Olemme myös asettaneet kunnianhimoiset, tieteeseen pohjautuvat päästövähennystavoitteet. Uusiutuvat ja kierrätettävät tuotteemme vastaavat kuluttajien arkisiin tarpeisiin sekä moniin globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja resurssien niukkuuteen. Kaikki sosiaalisen vastuun tavoitteemme perustuvat ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Vuoden 2022 lopulla nostimme biodiversiteetin edistämisen omaksi ympäristöpainopistealueeksi ja työ luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi jatkuu eri osa-alueilla. Olemme myös mukana Science Based Targets Network (SBTN) Corporate Engagement -ohjelmassa, missä kehitämme muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla voidaan asettaa tieteeseen perustuvia luontotavoitteita.Vuonna 2023 sitouduimme asettamaan Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisen nettonollapäästötavoitteen ja vuonna 2024 keskitymme nettonollapäästöihin tähtäävien toimien kehittämiseen.

 
 
 

Saavutuksemme

87 %
tuotannon prosessijätteestä kierrätetty tai uudelleenkäytetty
-17%
hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2022 verrattuna
89 %
hankintojen arvosta toimittajilta, jotka ovat hyväksyneet UPM:n Toimintaohjeen toimittajille ja kolmansille osapuolille
87 %
sertifioidun puun osuus
 

Sitoumuksemme vuoteen 2030 mennessä

1.5 °C
Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen
0
ei hiilen ja turpeen käyttöä omassa energian tuotannossa 2030 mennessä
++
positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen
40 %
Naisten osuus asiantuntija- ja johtotehtävissä
 
 
 

Teoriasta käytäntöön 

Aiming Higher -kulttuurimme  kannustaa meitä hyödyntämään koko vastuullisen liiketoiminnan potentiaalin joka päivä. Pyrimme viemään asioita teoriasta käytäntöön ja se energisoi meitä. Alla muutamia konkreettisia esimerkkejä.

 
 
 
 

CDP myönsi UPM:lle kaksi A:ta avoimuudesta ilmastonmuutos- ja metsäasioissa

 

UPM alansa ainoa yritys Dow Jonesin globaalissa ja eurooppalaisessa kestävän kehityksen indekseissä

 
 
 

Ota meihin yhteyttä: responsibility@upm.com

Lue lisää aiheesta


Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | Anu Ritvanen | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää
Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | Elina Warsta | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | Jukka-Pekka Rantakokko | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää