Yhtiön metsät
Page Content

UPM omistaa 900 000 hehtaaria metsämaata Suomessa. Siitä noin 770 000 hehtaaria on talousmetsää. Yhtiön kaikki metsät on sertifioitu.
Omat metsät ovat yhtiölle puuraaka-aineen lähde, mutta myös tärkeitä omaa asiantuntemusta ja metsänhoitomenetelmiä kehitettäessä. Vuosittain noin 10 % yhtön käyttämästä puusta tulee omista metsistä.
Bonvesta-rantatontit ja metsäpalstat
Lukuisat UPM:n tilat sijaitsevat järvien rannoilla. Ranta-alueita on kaavoitettu Bonvesta-mökkitonteiksi. Ne ovat haluttuja kohteita, ja vuosien mittaan yli 10 000 mökkiä on rakennettu Bonvesta-tontille.
Kiinteistöjen jalostus on jatkuvaa toimintaa ja uusien mökkitonttien lisäksi myös aiemmin ostetun tontin yhteyteen on mahdollista ostaa lisämaata.
Myymme vuosittain erikokoisia metsätiloja lähinnä ydinalueidemme ulkopuolelta sekä metsätalous- että virkistyskäyttöön. Yhtiö ostaa myös omiin tiloihinsa rajoittuvia metsätiloja ydinalueellaan.
Lisätietoja UPM:n Bonvesta-tonteista ja muista myytävistä tiloista löytyy sivulta www.bonvesta.fi.
Maankäyttöön liittyvät sopimusasiat
Vuosittain UPM tekee omistamilleen mailleen lukuisia sopimuksia koskien muun muassa maa-ainesten ottoa, metsästystä, sähkölinjoja tai ulkoilureittejä.
UPM:n maankäyttöön liittyvistä sopimusasioista saa lisätietoa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen maankaytto@upm.com
Arvokkaat kohteet on kartoitettu
Arvokkaat elinympäristöt UPM:n metsissä on kartoitettu ja suojeltu joko metsälain tai ympäristönsuojelulain perusteella tai yhtiön omalla päätöksellä.