UPM Biopolttoaineet



UPM aikoo tulla merkittäväksi uusiutuvista raaka-aineista valmistettavien kehittyneiden biopolttoaineiden tuottajaksi Euroopassa.

Kesällä 2012 UPM alkaa rakentaa raakamäntyöljystä biopolttoaineita valmistavaa biojalostamoa Kaukaan tehdasalueelle Lappeenrantaan. Jalostamo tuottaa vuosittain noin 100 000 tonnia pitkälle jalostettua toisen sukupolven biodieseliä liikennekäyttöön. Kyseessä on laatuaan maailman ensimmäinen teollisen mittakaavan investointi. Jalostamo valmistuu vuonna 2014, ja sen kokonaisinvestointi on noin 150 miljoonaa euroa.

UPM:n kehittynyt UPM BioVerno -biodiesel on innovaatio, joka laskee autoilun kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 % fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Tuote vastaa käyttöominaisuuksiltaan perinteisiä öljypohjaisia polttoaineita ja soveltuu erinomaisesti nykyautoihin ja jakeluasemille.

Jalostamalla raakamäntyöljyä UPM hyödyntää selluntuotantoon käyttämänsä puun entistä tehokkaammin korjuuta lisäämättä. UPM:n puuraaka-aineen hankinta perustuu kestävän metsätalouden periaatteisiin, puun alkuperän seurantaan sekä metsäsertifiointiin. UPM:n biopolttoaineiden tuotannossa ei käytetä ruoaksi soveltuvia raaka-aineita.

UPM on viime vuosina kehittänyt eri teknologioita ja liiketoimintamalleja kehittyneiden toisen sukupolven biodieselin ja bioöljyn tuotantoon.

UPM suunnittelee parhaillaan kehittyneitä biopolttoaineita - pääasiassa biodieseliä - energiapuusta eli hakkuutähteistä, hakkeesta, kannoista ja kuoresta valmistavan BTL (Biomass-to-liquid) -biojalostamon rakentamista joko Raumalle tai Strasbourgiin Ranskaan.

UPM arvioi BTL-biojalostamosuunnitelmiaan sen jälkeen, kun EU on antanut päätöksensä NER300-tuesta. Päätöksiä odotetaan vuoden 2012 loppupuoliskolla. Tukipäätöksen lisäksi investointipäätökseen vaikuttavat merkittävästi pitkän tähtäimen näkymät puuraaka-aineen kokonaishinnasta ja saatavuudesta markkinoilla. 

Yhteishankkeet

UPM on kehittänyt yhteistyössä Andritz/Carbonan kanssa energiapuusta tuotetun biopolttoaineen valmistuksessa tarvittavaa kaasutusteknologiaa. Alkuperäinen Yhdysvalloissa toteutettu testausohjelma on saatu päätökseen suunnitellusti ja teknisen konseptin viimeistely jatkuu.

UPM, Metso ja Fortum ovat yhdessä VTT:n kanssa kehittäneet konseptin energiapuupohjaisen bioöljyn tuottamiseen korvaamaan fossiilisia polttoaineita lämmön ja sähkön tuotannossa. Bioöljyn tuotanto integroitaisiin UPM:n omiin biomassapohjaisia polttoaineita käyttäviin voimalaitoksiin. Yhdistetyssä bioöljyn ja uusiutuvan energian tuotannossa käytettävä teknologia on patentoitu.

 

 Aiheesta tiedotettua

 
 

 Liitteet

 
 

 artikkelit

 
 

 videot